Olin ottanut onnekkaasti vapaata aurinkoiselle perjantaipäivälle ennen opiskelupainotteista viikonloppua. Ei tarvinnut montaa kertaa miettiä, kun Jyrinäparta ehdotti retkeä Iittiin Jääkirkkovuorelle. Emme olleet kumpikaan aikaisemmin paikalla käyneet ja uudet seikkailut ovat aina mieleen.
Matka Lahdesta vei puolisen tuntia ja paikalle oli helppo löytää. Haramaantien varrella, reilun kilometri ajettuamme, bongasimme tien vasemmalla puolella noin kahdelle autolle lanatun parkkipaikan. Google maps myös näytti Jääkirkkovuoren sijaitsevan noilla main.
Paikalla ei ollut minkäänlaisia opaskylttejä, eikä parkkipaikan kohdalta näyttänyt välittömästi lähtevän polkuakaan mihinkään suuntaan. Mutta eipä hätää, muutama askel eteenpäin parkkipaikalta ja selkeä polku näyttikin vievän alaspäin.
Polku johti hyvin auratulle pienelle tielle, joka ilmeisesti vie Haramaanjärven rantaan. Rannan lähettyviltä jääputous sitten löytyikin. Näin lumisena talvena polkua oli helppo seurata, vaikka minkäänlaista opastusta paikalla ei olekaan. Jääkirkkovuorella käy säännöllisesti väkeä, koska polut olivat hyvin tallautuneita.
Jonkin matkaa käveltyämme huomasimme ojan yli oikealla puolella kaiteellisen pikkusillan ja tämän polun varrella oli ensin pienempi jääputous, hieman edessäpäin polun varrelta löytyi sitten varsinainen Jääkirkkovuori.
Mäen päällä on satelliittikartan mukaan soista maastoa, minkä johdosta jäämuodostelma siis syntyy. Soisen maaperän seurausta on lienee myös jääputouksen mystiset värisävyt. Ihmiset ovat varmaan aina kokeneet tämän kaltaiset paikat mystisiksi ja henkisesti kohottavaksi, siitä kertoo myös paikan saama nimi: Jääkirkkovuori.
Vaikka paikka on selvästi suosittu, ruuhkaa siellä ei onneksi ollut ja vasta lähtiessämme törmäsimme toiseen pariskuntaan.
Dare to be lightneer 