Hupsista!

Upposin jonnekin trauman aktivoitumisen, intensiivisen ja innostavan opintoihin liittyvän harjoittelun, opparin aloituksen ja uupumuksen syövereihin. Huh, mitkä kuukaudet jäivätkään taakse.

Uusi vuosi ja uudet tuulet – nyt pystyy jo katsomaan loogisesti taakse ja ennenkaikkea sinne eteenpäin. Eli mitäpä kuuluu?

Opintoihin liittyvässä harjoittelussa

Opintoihin liittyvä harjoittelu oli ihan unelmaa. Sukelsin tuotannollisen graafikon hommiin, osaksi tiimiä, ihan kuulkaa tekijäihmisenä. Toki tässä edesauttoi se, että sain suorittaa harjoittelun omalla työnantajallani sisäisenä työnkiertona ja brändi oli minulle entuudestaan tuttu. Olipa mahtavaa!

Koko harkan ajan nukuin öisin valtavan hyvin, vaikka olen vuosia kärsinyt unettomuudesta. Tämä kertoo mielestäni hyvin siitä, miten psykofyysinen olento ihminen onkaan. Tunsin harjoittelussa olevani niin oman parhaimpani äärellä. Sain aivan valtavan hyvää ja rohkaisevaa palautetta. En yhtään moitteen sanaa missään vaiheessa.

Kuin sadussa, sinne avautui uusi graafikon pesti harkkani aikana. Ihan uskomaton mäihä, eikö? Pääsin hakuprosessissa loppumetreille asti, mutta en tullut valituksi. Harmitti. Varsinkin kun näin jälkikäteen jäin pohtimaan, voiko kyse oli enemmän ehkä ikäni vuoksi koettua ryhmään ”sopimattomuutta”, kuin osaamisen puutetta.

En toki rohjennut haastattelussa myöskään retostella osaavani tehdä liikkuvaa grafiikkaa ammattitasoisesti ja se oli yksi valintakriteereistä. Tapoihini ei vain kuulu väittää osaavani, jos en osaa. Huomaan, että kolmikymppiset rohkenevat olla rinta rottingilla ”joka alan asiantuntijoita”, vaikka todellisuudessa tilanne ei näin ole. Ehkä se on asia, jota tällaisessa rekryssä arvostetaan ja en juuri siitä syystä ollut sopiva. Vaatimattomuutta voidaan tulkita myös epävarmuudeksi ja epävarmuutta pitää heikkoutena. Nykypäivän kolmekymppisiä on koko ikä rohkaistu, kannustettu ja pidetty keskiössä, toisin kuin minun ikäpolveani.

Ryhmä itsessään ei antanut signaalia ikään liittyvästä muurista missään vaiheessa, päin vastoin. Ja viihdyin itsekin heidän seurassaan erinomaisesti, vaikka en täysin jaakaan kokemus- ja ajatusmaailmaa.

Itse näkisin, että on rikkaus jos luovassa ryhmässä on eri ikäisiä, eri sukupuolta edustavia ja erilaisista taustoista olevia ihmisiä. En pysty ymmärtämään, mitä haetaan sillä, että ryhmä on homogeeninen, +/- kolmekymmenvuotias kaupunkilainen ja trendikäs. Se ei tietenkään minun ongelmani ole, mutta tekemäni havainto vain herätti huomioni ja ilmiö alkoi kiinnostamaan.

Työn syövereissä

Paluu omaan työhön, joka oli muuttunut poissaoloni aikana jälleen aika reippaasti, oli myös hyvin intensiivistä. Varsinkin kun jäin tehtävään hyvin pian pidemmäksi ajaksi yksin, enkä ollut saanut riittävää perehdytystä uuteen asiaan. Itseohjautuvana toki nappasin siitä nopeasti kiinni, mutta joskus sitä toivoisi, että saisi uusiin asioihin hieman pehmeämmän lähdön ja joskus jonkin kestävämmän jatkumon.

Uudenlaiseen tekemiseen olen ollut aika tyytyväinen, yllättäen pystyn ammentamaan siihen hyvin paljon opinnoistani. Opinnäytetyön jätin nyt hieman taka-alalle, sillä työhön sisään ajautuminen ottaa osansa energiasta ja haluan nyt hahmottaa kokonaisuuden kunnolla sekä ottaa tekemisessä oman paikkani ja tulevaisuuden suunnan selkeäksi johtotähdeksi – edes vähäksi aikaa.

Lisäksi raudapuutteen jatkuva paheneminen nakertaa voimavaroja, joten on aivan pakko keskittää energia siihen, mikä juuri nyt on tärkeintä. Onneksi opparillani ei ole kiire, kun kiirehdin opintopisteitä kasaan kursiessani niin, että tässä vaiheessa minulla on jo 20 op ylimäräistä. Hupsista sillekin.

Palaan lähiaikoina tuohon trauman aktivoitumiseen ja ferritiinitilanteeseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s