Naisen ikääntyminen ja kriisi

En ole koskaan varsinaisesti kokenut ikäkriisejä. En identifioi itseäni ikään ja olen aina kokenut jokseenkin, ettei ympäristö ota minua tosissaan minkään ikäisenä. Ikäkriisiä se ei ole kuitenkaan aiheuttanut, vaan olen ollut utelias vanhenemista kohtaan.

Jossain vaiheessa nuoruutta koin samuutta vanhempien henkilöiden kanssa, jossain vaiheessa totesin, että nuorempien kanssa on enemmän yhteistä. Oman ikäpolveni kanssa en ole juurikaan löytänyt yhteisiä taajuuksia. Harvassa ovat olleet kuitenkin ne viiteryhmät, jotka ovat ottaneet mukaansa eri ikäisen ihmisen. Osa kokemaani yksinäisyyttä liittyy tähän.

Vanha viisas nainen

Olen kaivannut elämääni vanhaa viisasta naista, johon voisin tukeutua. Minulla saattoi olla harhakuvitelma siitä, että jokainen nainen vanhetessaan viisastuu, seesteistyy ja avartuu mieleltään. Elämääni tulleissa vanhoissa naisissa on ollut niin kaunaisuutta, jämähtyneisyyttä kuin kovuuttakin. Niin moninaisia me olemme ja eletty elämä vaikuttaa väistämättä siihen, minkälaisia olemme vanhana(kin). Jokainen meistä muuttuu, mutta sellaista progressiivista kehitystä armollista viisautta kohden, kuin kuvittelin, ei välttämättä automaattisesti tapahdukaan.

Syy, miksi olen kaivannut vanhaa viisasta naista elämääni tueksi, on osin alitajuista, mutta suurelta osin johtunee siitä, että sukuketjussani taaksepäin vanhat naiset ovat olleet kaoottisia, neuroottisia, katkeria ja jossain määrin niin kovin kypsymättömiä henkisesti, vaikka älykkäitä ja monissa asioissa lahjakkaitakin. En ole saanut kaipaamaani tukea, arvostusta ja turvaa heimoltani, vaan useimmiten moitteita ja arvostelua. Olen alkanut ymmärtää, miten suuri vaikutus itsetuntoon ja turvattomuuden kokemukseen tällä on ollut.

Vanhoja viisaita naisia olen löytänyt kirjoista ja lehtien sivuilta. Jossain vaiheessa ajattelin, että oma elämäntehtäväni on kasvaa tälläiseksi viisaaksi vanhaksi naiseksi. Kuvittelin itseni suvun pääemoksi, turvan ja arvostuksen lähteeksi. Elämä kuitenkin johti siihen, että minusta todennäköisesti ei koskaan tule minkäänlaisen suvun vanhinta naista, ei iso-mummoa, ei todennäköisesti edes mummoa (se on tarina erikseen, josta ehkä joskus toiste lisää).

Mitäpä jos kasvaisin ihan vaan oman elämäni vanhaksi ja viisaaksi naiseksi.

Ikääntyminen on väistämätöntä

Jokainen meistä vanhenee, se on väistämätöntä. Jotenkin tuntuu, että emme kuitenkaan ymmärrä sitä. Rakennamme vanhuudesta elämässä ihan mahdotonta, emme arvosta kokemusta ja ikäihmisten näkemyksiä. On aika julmaa nähdä, että jo viiskymppinen nainen muuttuu näkymättömäksi.

Muutaman vuoden seurasin viime vuosina tähän liittyvää keskustelua LinkedIn:ssä hyvinkin epäuskoisena. Jonkin verran siinä saattaa kuitenkin olla totuuden perää. Käsittämätöntä! Viiskymppisenä nainen on parhaimmillaan! Voi kun nuoret ymmärtäisivät olla rakentamatta itselleen mahdotonta tulevaisuutta sorsimalla työmarkkinoilla vanhempia naisia tai karsimalla elämisen edellytyksiä.

Täytin kesällä 50. Se tuntuu huikealta ja uskomattomalta. Mihin aika katosi? Olen uuden elämän portailla, valmistun pian unelmieni ammattiin ja koen olevani henkisesti vahvimmillani. Ikäätyminen toki tuntuu palautumisessa ja se on huomioitava elämäntavoissa. En ole siitä lainkaan pahoillani, vaan oikeastaan minusta on kiehtovaa perehtyä kypsyvän naisen elämään ja sitä tukeviin juttuihin.

Olisin halunnut pitää pienet puutarhajuhlat syntymäpäivän kunniaksi, mutta kohtalo määräsi niin, ettei elämässäni tässä vaiheessa ole puutarhaa ja mahdollisuutta järjestää juhlia, ja tyydyin siihen nurisematta. Minulla oli ihan mukava syntymäpäivä kahden läheisimmän ihmiseni kanssa, työnantaja huomioi lahjalla ja vapaapäivällä, sain jopa yhden arvokkaan sähkeen. Lapsuudenperheeni tai sukulaiseni eivät huomioineet tätä virstanpylvästä millään tavalla.

Ikäkriisi

Alussa totesin, että en ole koskaan kokenut juurikaan ikäkriisejä. Nyt saattaa olla niin, että lähestyvät viiskymppiset aiheuttivatkin ikäkriisin. Tunsin koko viime kevään, että haluaisin räjäyttää elämäni olosuhteet ja loppuvuotta kohden se tunne vain vahvistui. Halu nostaa kytkin. Lähteä. Aloittaa alusta täysin itseni näköisen elämän.

Olen selannut myytäviä mummonmökkejä tai erikoisempia vuokralle tarjottuja asuntoja. Jostain muualta kuin missä nyt asun. Aika kauas pitäisi lähteä, jotta löytyy itselleni sopiva hintaluokka taloissa tai vuokrissa. Toisaalta ajatuskuvioon on kuulunut, että sekään ei haittaisi. Ajatus uudesta alusta jossain periferiassa on sangen kiehtova. Kun elämässä mahdollisuudet on rajalliset, olo tuntuu rauhallisemmalta. Minun ei ole ollut koskaan vaikea tyytyä siihen, mitä saan. Toisaalta ajattelen, että minun on helppo sopeutua vallitseviin olosuhteisiin, koska en varsinaisesti koe joutuvani tyytymään johonkin, mikä ei tunnu mukavalta.

Tällä hetkellä asuminen tässä pienessä kerrostaloasunnossa ja siihen liittyvissä olosuhteissa ei tunnu mukavalta. Asunto oli juuri sitä, mitä siinä hetkessä kaipasin, kun tämä asunto eteeni tuli. Sen mukana elämässä muuttui moni seikka kaipaamaani suuntaan. Silloin kuusi-viisi vuotta sitten vallinneessa elämäntilanteessa. Nyt on niin moni asia aivan toisin.

Nyt tuntuu, että tässä asunnossa en pysty toteuttamaan itseäni ja elämään itseni näköistä elämää ja se on johtamassa tuohon mainitsemaani kriisiin. Mutta itselleni luontaiseen tapaan olen alkanut hahmottaa ja kartoittaa vaihtoehtoja.

Luotan, että elämässäni avautuu vielä uusi kappale ja se tulee juuri oikeaan aikaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s