Liian kiltti ihminen

Omaa traumaa tutkiessani olen tullut siihen tulokseen, että se on juurikin liiallinen kiltteys, joka on altistanut minua jatkuvasti traumaa vahvistaville kokemuksille. Olen hyvä kuuntelija. Arvostan ihmisiä, kaikenlaisia. Osaan tsempata ja tukea oikeassa paikassa. Saan kokea olevani tarpeellinen, kun voin auttaa. Olen lojaali, enkä jätä ketään pulaan. Ikinä. Se sitoo minut ihmissuhteisiin. Rakastan sitä tunnetta!

Mutta kun minusta tulee vastaaavasti tarvitseva, saan näpeilleni. Minulle osoitetaan poikkeuksetta sen olevan monin tavoin sopimatonta. Aina kun sairastun tai väsyn, minut on jätetty yksin selviytymään.

Tähän asti olen ihmetellyt, miten se voi olla mahdollista. Sehän ei ole reilua. Ihmissuhteiden tulee perustua vastavuoroisuuteen. Läheisistä tulee välittää. Kun toinen väsyy, on toisen vuoro vetää rekeä! Ikävä kyllä, käsittelemättömän traumani johdosta saan kokea jatkuvasti juuri traumaa vahvistavia kokemuksia. Trauma on ajanut minut tiedostamattani tietynlaisiin ihmissuhteisiin.

Havahduin kesällä Minä Olen -lehden artikkeliin ”Liian kiltti uupuu – terveet rajat suojaavat ja lisäävät hyvinvointia”. Seuraava lainaus kolahti, syvälle sisimpääni.

Toistuvat pettymykset

Ylikiltti antaa paljon, mutta ei aina saa osakseen vastavuoroista hyväntahtoisuutta. Hän saattaa olla lähipiirissään se, jolle aina tilitetään omat ongelmat. Mutta monen kiltin kaivatessa tukea ja kuuntelevaa korvaa, hän jääkin yksin. Monet hyvät tilaisuudet ja ansaitut mahdollisuudet saattavat myös mennä sivu suun, kun toiset porhaltavat ohi oikealta ja vasemmalta. Tämä kerryttää kiltin sydämeen pettymystä ja surua.

Suvi Bowellan, Minä Olen -lehti 6/2021-1/2022

Amen. Tämä on suoraan minun elämästäni. Pysäyttävää.

Kiltteyden taustalta löytyy usein nöyryyttämistä ja sivuutetuksi tulemista

Olen elänyt henkisesti melko turvattoman lapsuuden. Olen oivaltanut sen vasta keskusteltuani asiantuntijoiden kanssa lähiaikoina. Minua on kohdeltu lapsuudessani läheisen taholta henkisesti väkivaltaisesti. Olen joutunut mm. kantamaan vastuuta, joka on ollut ikätasolle sopimatonta. Olen joutunut toimimaan epävakaan, ailahtelevan ja neuroottisen läheisen murheiden kuuntelijana. Sellaisissa asioissa, jotka ovat tehneet turvattoman olon, repineet omaa identiteettiä ja geeniperimäni mukana tullutta tietoisuutta juuristani hajalle järkyttävän raa’alla tavalla.

Minulla on ollut lapsuudessa valtavasti sääntöjä, pakkoja, kieltoja ja nimeämätön uhka on kulkenut koko lapsuuteni jokapäiväisenä näkymättömänä kaverina. Mahdollisuuksia ja oikeuksia minulla ei juuri ollut. Minuun kohdistettiin myös sosiaalista eristämistä. Turvattomuus jätti syvän jäljen, trauman, joka altistaa minua jatkuvasti traumaa vahvistaville kokemuksille.

Olin näkymätön lapsi, kunnes ylitin rajan ja kävin vaativaksi. Silloin minusta pyrittiin tekemään entistäkin näkymättömämpi. Tarpeisiini ei ole koskaan vastattu. Yritin nuorena ottaa tämän kokemukseni läheisen kanssa puheeksi. Yritin monin tavoin kertoa miten kokemukset ovat vaurioittaneet minua, mutta vuorovaikutusta tästä ei tietenkään syntynyt. Eikä sitä syntynyt myöhemminkään, kun aikuisena kerroin, missä rajani menee. Rajaa ei edelleenkään kunnioitettu, vaan jouduin jatkuvasti altistumaan läheisen purkauksille. Esimerkiksi, kuinka raskasta hänellä on kun rakas lapsi-sukulainen (minun lapseni!) on kuollut. Ja kun siltikin pidin kiinni rajoistani, olin pöyristyttävän hankala, ilkeä ja kittämätön.

Kun minä en enää suostunut kuuntelemaan hänen negatiivisia purkauksiaan, lapsiani käytettiin välikappaleena tämän viestin välittämiseen. Käytetään edelleen.

Olen tehnyt valtavasti töitä, päästäkseni irti negatiivisesta ajattelutavasta ja stressistä, joita lapsuuteni on minuun juurruttanut. Tässä henkisen kasvun tie ja jooga ovat olleet valtavan suurena apuna. Väsyneenä tuo ylisukupolvinen käyttäytymismalli ottaa helposti minustakin vallan ja huomaan näkeväni kaikessa vain sen negatiivisen. En pidä siitä piirteestä itsessäni ja toivoisin löytäväni turvallisia ihmissuhteita, joissa saisin olla tältä osin rikki ja rakentua uudelleen ilman kokemusta jatkuvasti hylätyksi tulemisesta silloin, kun tarvitsen kaikista kipeiten tukea.

Kiltteys ei ole huono piirre ihmisessä. Kiltti ihminen ottaa muita huomioon, on valmis auttamaan ja joustamaan yhteisöllisen hyvän vuoksi, hän on sillanrakentaja ja mahdollistaja. Kiltti ihminen voi olla haluttua seuraa, hänellehän on helppo avata omia kipeitä kokemuksia. Kiltti ihminen kuuntelee, tukee, antaa tilaa. Kukapa ei haluaisi kilttiä ystävää tai läheistä?

Tulen jatkossakin vaalimaan kiltteyttäni – rajojen kera

En todellakaan halua luopua kiltteydestäni. Mutta jämäkkyyttä omien rajojen suhteen tulen harjoittelemaan nykyistä tietoisemmin. Kiltteys on altistanut minut jatkuvasti hyväksikäytölle. Liian kilttinä en ole uskaltanut sanoa ajoissa ei.

Esimerkiksi entisessä parisuhteessa, jossa puoliso vaatii täydellistä tasa-arvoa ja kaikkien vastuiden ja tekemisten 50/50 jakamista, ottamatta huomioon minkälaista kuormaa kummallakin osapuolella on normaaliarjessa (ei, ne eivät todellakaan jakaantuneet tasan) olen joutunut ajamaan autoa umpiväsyneenä olosuhteissa, joissa väsymykseni on ollut turvallisuusriski – tai olen väsyneenä ja arjen kiireen keskellä yhteistä aikaa saadaksemme retkelle lupautuessani, alistunut vielä lähtemään ennen retkeä eväsostoksille tekemään miljoonia eri valintoja, vaikka tiedän, että tämä kuormittaa siinä tilanteessa itseäni kohtuuttoman paljon ja toisella olisi ollut runsaasti vapaata aikaa käydä niillä pirun eväsostoksilla hyvissä ajoin ennen retkelle lähtöä.

Ja kyllä. Olin kertonut kuormituksestani ja toiveistani. Silloin minusta tuli taas kohtuuttoman hankala ja oikukas. Minun olisi tietenkin pitänyt kuunnella sitä ensimmäistä gut-fiilinkiä ja sanoa heti ensimmäisen kerran kohdalle osuessa, että olen liian väsynyt lähtemään edes sinne retkelle, tai että arvostaisin, jos toinen osapuoli valmistelisi vuorostaan retki-eväät, niin voisimme käyttää yhteisen ajan siihen, mikä minuakin rentouttaa.

Olen opetellut koko aikuisen elämäni rajojen asettamista. Välillä tuntuu, että olen oppinut sitä. Kunnes huomaan, että taas on menty pitkälle ja yli. Ei olekaan ketään, kuka vetäisi rekeä nyt, kun minä olen väsynyt.

Tässä piilee vielä jokin oppi, jota en ehkä ollut vieläkään havainnut. Elämässä oppiläksyjen suhteen homma menee niin, että tietyt asiat tulevat vastaan niin monta kierrosta, että opetuksen havaitsee ja siitä ottaa opikseen sen, mikä on opittavissa.

Ihmissuhteissa kohtaavat aina kaksi omia traumoja ja sokeita pisteitä kantavat yksilöt. Ne suhteet, joissa suhteen osapuolet ovat valmiita tutkimaan omaa tonttiaan ja ottavat vastuun siitä, miten oma toiminta vaikuttaa toiseen ihmiseen ja tulevat vastaan, ovat voittajia. Ihmissuhde tarjoaa aina mahdollisuuden kasvuun ja parasta olisi kasvaa psykologisessa turvallisuuden tunteessa rinta rinnan.

Ihmiset ja ihmissuhteet ovat ihania ja olemassaolon edellytys. Minusta tuntuu, että olen taas valmis kohtaamaan potentiaalin – kun on sen aika.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s