
Vappu 2017 ei jää historiaan ainakaan ihanan kevätkelin johdosta, mutta omalla kohdallani tämä pidennetty viikonloppu on ollut hyvin voimaannuttava ja jää varmasti jonkinlaisena merkkipaaluna mieleeni.
Säätila, räntäsade ja myrskytuuli, ei minua juuri ole haitannut. Lapsivapaan johdosta minun ainoa suunnitelmani oli lähinnä lepo, eikä ajatuksissa ollut minkäänlaista pippalointia — tietenkään. Yksinäisyys tuntuu tällä hetkellä oikein hyvältä, eikä tässä uusioimpielämässä voisi vähempää kiinnostaa juhliminen.
Olen ulkoillut silloin, kun on ollut kirkkaampaa. Ulkoilusta saamallani energialla olen tehnyt siivouksen ja jatkanut tavaroiden lajittelua ja karsimista ja näistä vapauduttuani käyttänyt energiaani siihen, mikä valmistaa tulevaisuutta varten.
Oma suunta on alkanut vahvistua ja työasioihin liittyvät pettymykset ja ärtymys on haihtumaan päin. Olen tehnyt aktiivisesti työtä omien tunteideni kanssa ja palaveerattuani vastikään päälliköiden kanssa, tunnesidokseni pettymykseen katkesi. Se siitä. Toistaiseksi pyrin siis tekemään parhaani siinä työtehtävässä, joka myllerrysten jälkeen jäi käsiini ja suuntaan innostukseni, intohimoni ja energiani niiden aikaisemmin valitsemieni steppien ottamiseen.
Ensimmäisenä steppinäni on valmistautuminen pääsykokeisiin. Ennakkomateriaalit sattuivat olemaan oikeasti todella mielenkiintoisia ja henkilökohtaisesti myös erittäin osuvia; Ilmarisen yritysvastuuraportti ja eräs Leading Passion -hankkeen tutkimusraportti! Tuo hanke on minulle tuttu ja kiinnostuksen kohteena jo jonkin aikaa. Pääsykokeissa minua huolettaa hieman matematiikkaosuus, mutta jos opiskelemaan pääsy karahtaa karille siinä, niin sitten on kai syytäkin.
Tavoitteena on nyt ensisijaisesti vanhan tutkinnon upgreidaus ja projektihallinnan-, palvelumuotoilun- ja ehkä mm. esimiestyöskentelyn valmiuksien hankkiminen. Jos en pääse opiskelemaan valitsemaani paikkaan, suunitelma B on jo olemassa ja itseasiassa se saattaa olla se todennäköisempi tulevaisuuden polkuni, mutta visioissani vasta tämän upgreidauksen jälkeen.
Se on kuitenkin aivan selvää, että innostamista tulen opiskelemaan tavalla tai toisella vielä tulevaisuudessa, sillä tulevaisuudessa haluan innostaa työyhteisöissä.