
Lahtelaisten olohuoneessa, eli Lahden satamassa, toimii hurmaava Kahvila Kariranta.
Kesät talvet se tuntuu olevan paikallisten suosikkikahvila ja ajoittain istumapaikkaa joutuukin suorastaan kyttäämään. Toisinaan jono kiermurtelee ulkoportaille saakka ja joskus jopa ulkoterassilla. Jonosta huolimatta harvemmin tulee käännyttyä pois, sillä kahvila on yksi suosikkikahviloistani, lisäksi se on ollut niitä harvoja kahviloita, jotka ovat Lahdessa sunnuntaisin auki. Kesäisin kahvilan terassilla on runsaasti aurinkovarjoin varustettuja istumapaikkoja.
Kahvila Karirannan suosion takana sijainnin lisäksi lienee ihanat paikalla tehdyt herkulliset leivonnaiset, kaunis miljöö sekä laajahko juomavalikoima. Voin kyllä suositella tarjontaa täydestä sydämestäni, se on kokonaisuudessaan täysi kymppi!
Poikkesin taannoin Kahvila Karirannassa kurssikaverini kanssa toteuttamassa annetun valokuvaustehtävän. Samalla sain loistavan mahdollisuuden esitellä ensimmäistä kertaa Lahdessa käymässä olleelle henkilölle Lahden parhaat puolet. Tehtävä sujui mukavasti samalla, kun nautimme kahvia ja leivonnaisia.
Yleensä vien kauempaa tulevat vieraani kyseiseen kahvilaan, sillä koko satama-alue, Lanupuisto ja Kahvila Kariranta, todellakin näyttävät Lahdesta täysin ennakkoluuloista poikkeavan kuvan.
Jos innostut käymään paikan päällä, suosittelen menemään ihan perille asti siniseen ”kammariin”, siellä on mukava tunnelma. Tosin se saattaa olla jo varattu, sillä se taitaa olla monen muunkin suosikkipaikka. Kurkkaa silti sinne ja pyörähdä sieltä samalla ihanaan käsityöputiikkiin, joka taitaa olla auki samoihin aikoihin kuin kahvilakin. Kauempaa tuleville vinkkaan vielä, että kahvilan ajantasaiset aukioloajat löytyvät Facebookista.