Vihdoin kotona

Siitä on noin vuosi aikaa, kun sattumalta bongasin rakenteilla olevan asumisoikeuskerrostalon myynti-ilmoituksen. Ihastuin talon sijaintiin, arkkitehdin piirustuksiin ja etenkin erään tietyn asunnon pohjakuvaan. En pysty yhtään erittelemään, mistä tuli se fiilis, että siinä on tuleva kotimme. Tunne vaan oli niin vahva, että se pakotti toimimaan.

Vuosi myöhemmin, muuttoviikonlopun jälkeisessä kuumeessa, istun kyseisen kodin sohvalla ja huokaisen syvään. On tunne, että olen kotona. Olen vihdoin kotona niin henkisesti kuin fyysisestikin ja voin huokaista ainakin hetkellisesti itseni turvalliseen olotilaan (kunhan nyt vain saan kaiken tavaran paikoilleen tai kiertoon).

Kaikki on hyvin.

Matkaani seuranneet tietävät, että mulla on takana todella raskaat ajat.

Kolme muuttoa kolmen vuoden sisällä, yhden unelmakodin myynti ja siihen sijoittamani rahan menetys uusiofuusioperhehelvetin epäonnisten talokauppojen vuoksi, sen fuusion vuosia kestänyt purkaminen samaan aikaan kun tein viimeistä matkaa Tähtityttöni kanssa, talokauppojen pitkittyminen ja sen jälkeisiä kerrostaloasuntoja aina pienenevin neliöin ja huononevine hengitysilmoineen. Takaraivossa on edelleen myös fuusiohelvettitaloon liittyvät jälkikaiut, eivätkä ne ihan heti hellittäne.

Tuon kaiken ohessa olen myös joutunut selviytymään niistä nykyajalle tyypillisistä jatkuvista muutoksista töissä ja normaalista ruuhkavuosikuvioista. Muutto ei ajatuksena ihan hirvittävästi houkuttanut, mutta tämä muutto vain oli ihan pakko tehdä. Onneksi kuuntelin vahvaa intuitiota.

On uskomatonta, miten jossain asunnossa voi neliöt, materiaalit, pohjaratkaisut ja kaikki natsata kohdalleen.

Pelkäsin, että joudun käymään vielä kerran valtavan mööbelivaihdosoperaation, mutta kas ihmettä; vanhat ja nämä kaikki muutot vielä matkassa pysyneet mööbelit solahtivat tänne oikein mainiosti. Säilytystilaa on niukasti, mutta sekin sopii uusiin ajatuksiini. Tavarahamsterista on kuoriutunut ihminen, joka ajattelee, että tavara, jota pitää säilöä kaapeissa, on pitkälti tarpeetonta.

Toki pientä mööbleerausta mietin, sillä vanhaa energiaa voisin vielä laittaa kiertoon jonkin verran. Ehkä viihdelaitteille ja kirjoille etsin uuden ratkaisun nykyisen 60-luvun mummolta perityn (ehkä muuramen) kaapiston sijaan. Ja sohvan voisin vaihtaa, mikäli saan nykyisen myytyä. Kaipaan vierasvuodemahdollisuutta.

Se vanha hirsitalo, suuri tai pieni mummonmökki, on edelleen yksi unelmistani. Mutta nyt ei ole sen aika. Nyt nautin tästä. On valtavan ihanaa asua aivan uudessa asunnossa. Ei ole pinttymiä, muiden taakseen jättämää tauhkaa ja huonosti toimivia juttuja. Ilma vaihtuu. On puhdasta, kaunista ja turvallista. On hyvä energia!

Se, että koti tuntuu kodilta ja että paikassa, jossa viettää suuren osan aikaansa, on hyvä energia on todella tärkeää hyvinvoinnille. Se on antaa pohjan sille, että voin tulla siksi itseksi, johon on mahdollista kasvaa ja Valo loistaa minussa.

Olen tullut kotiin.