Kahavilla – Pioni ja Piironki

Välillä kaipaan näihin maisemiin: Länsi-Hollolan rehevän kauniit maaseututiet, aaltoilevat pellot, harjut ja vanhat maatilat maiseman keskellä.

Silloin on otettava alle auto ja suunnattava kirkonkylän maisemiin, kirkolta kohti Uskilan Hatsinan välistä tietä – tai Salpakankaalta kirkon suuntaan Kiikunlähteen kautta pieniä mutkateitä ristiin rastiin ajellen.

Tätä Vesijärven länsipuolella sijaitsevaa osaa Hollolasta kutsutaan maakansaksi ja toisella puolella sijaitsevaa Vesikansaksi. Vesikansa ei itselleni ole niin tuttua seutua, mutta todella kaunista on sielläkin.

Kinnarin Tila

Salpakankaalta kirkolle suunatessani poikkean aina Kinnarin Tilan Tilamyymälään ja kahvilaan nimeltä Pioni ja Piironki, jos se suinkin on auki. Tilamyymälän aukioloajat eivät ihan aina kohtaa toiveideni kanssa, joten tarkistan aina Facebookista aukioloajat – suosittelen sitä sinullekin. Aukioloajat ovat jonkin verran vuosien mittaan vaihdelleet.

Kinnarin Tila sijaitsee Hollolan Vesalassa, on sijainnut jo kunnioitettavat 350 vuotta! Nykyinen isäntäpari on järjestyksessään 14 ja heidän aikanaan tilan tuotteet on nostettu uuteen kukoistukseensa Tilamyymälän ja hienon brändäyksen ansiosta.

Pioni ja piironki lumosi minut jo silloin, kun se vielä sijaitsi mutkateiden päässä keskellä Kärkölän kaunista maaseutua. Silloin siellä myytiin ihanaa aitoa vanhaa tavaraa, käsitöitä ja niin, niitä Pioneja.

Nykyinen putiikki ja kahvila, joka siirtyi ja muodostui Kinnarin Tilalle rakkaustarinan seurauksena, ei ihan samaa lumovoimaa omaa kuin se alkuperäinen, mutta persoonallisuudessaan nykyinenkin on silti vallan ihana.

Kinnarin tilamyymälässä myydään paitsi tilan omia jauhotuotteita sekä muuta lähi- tai maatilatuotantoa, myös kesäkukkia, joista erityisesti on mainittava edelleen loistava valikoima Pioneja, sekä maalaisromanttista sisustustavaraa.

Vastajauhetut ja rakkaudella tuotetut viljatuotteet ovat seikka, jonka takia kannattaa poiketa visiitille kauempaakin. Jos maalaisromanttinen sisustaminen kiinnostaa, tarjoaa putiikki erityistä silmänruokaa. Kinnarin Tilan tilamyymälä Pioni ja Piironki on mielestäni kaikin puolin oiva kesäretkikohde.

Kahvila on pieni, mutta vitriini saa kuolan valumaan. Tarjolla on usein ainakin ihanaa porkkanakakkua ja suolaisia piiraita. Tarjonta rakentuu pitkälti satokauden mukaan, mistä tykkään erityisesti.

Viimeksi poiketessani huomasin, että tarjolla oli lemppariani Kahiwan kahvia, mikä on minulle aina iloinen yllätys, erityisesti jos tarjolla ei ole cappuccinoa. Kahvin suhteen olen vaativa ja jopa nirso.

Tavallinen suodantinkahvi ainoana kahvina ei minulta kahvilalle pisteitä anna ja juonkin sitä vain äärimmäisessä tilanteessa – sekä tietenkin kohteliaasti kyläillessäni. Kahvilalta odotan kuitenkin aina erinomaista kahvinautintoa ja minä pidän vahvasta cappuccinosta.

Pioni ja Piironki tarjoili joskus myös cappuccinoa, tosin nappikoneesta, mutta tällä kertaa sitä ei ollut tarjolla. Eikä oikeastaan haitannut, sillä villivihannespiiras ja Kahiwan suodatinkahvi oli oikein oiva yhdistelmä.

Jos sinua kiinnostaa lähimatkailu tai mukavat kahvilat -aiheiset postaukset, nappaa blogini seurantaan! Tulen tänä kesänä tuomaan esille enemmänkin mukavia lähimatkakohteita ympäri Suomen, sekä tietenkin niitä mun lempikahviloita, joissa poikkean toistekin.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s