Kohdunpoisto tähystystyksellä

Minulle päätettiin tehdä kohdunpoisto tähystysleikkauksessa. Syynä tähän oli runsaat myoomat kohdussa ja niiden aiheuttamat ongelmat, kuten vähintään neljä vuotta kestänyt vakava raudanpuute, mistä olen avautunut blogissani useammassakin postauksessa ja vastikään kirjoitin tiivistelmän kokemuksestani raudanpuutteisena otsikolla Raudanpuutesaaga jatkuu – Tuskaan ja kohdunpoistoon.

Haluan kertoa tarinaani avoimesti, koska kokemukseni hoidon – ja ylipäätään diagnoosin – saamiseksi on selkeä osoitus misogyniasta ja toivoisin, ettei kukaan muu joudu kokemaan elämänlaatuun vaikuttavan hoidon saamiseksi yhtä paljon vähättelyä ja puolesta päättämistä.

Leikkauspäivän aamuna oli vielä avoinna, voitaisiinko kohtu poistaa alakautta sen suuren koon vuoksi. Tästä voidaan ”kiittää” niitä gynekologeja, joita niin Terveystalossa kuin Mehiläisessäkin olin kohdannut neljän vuoden aikana. Jokainen totesi, että myoomani ovat todella suuria, mutta osa gynekologeista ei ollut vaivautunut edes liittämään ultraäänellä otettuja kuvia sairauskertomukseen, jotta jälkikäteen voitaisiin katsoa, miten nopeasti myoomat kasvoivat. Hoidoksi raudanpuutteen vuoksi tyrkytettiin minipillereitä tai kierukkaa, mutta koska en niitä halunnut, keskustelu ja hoitoon ohjaus tyrehtyi siihen paikkaan.

Leikkaukseen mennessäni tiedossani oli, että tarvittaessa lääkäri muuttaisi suunnitelmaa jopa avoleikkaukseksi, jos tilanne niin vaatisi.

Leikkauspäivä

Jännitin tietenkin leikkausta ja nukutusta etukäteen ihan valtavasti. Olin kolmantena leikkausvuorossa ja edelläni oli saamani tiedon mukaan vain nopea toimenpide.

Odotellessa oli vielä hoitajan haastattelu ja kertaus tehtävästä toimenpiteestä. Hoitaja antoi minulle rauhoittavan lääkkeen ja sen siivittämänä muutaman tunnin odotusaika menikin odotushuoneessa todella nopeasti. Pääsin leikkaussaliin joskus puolen päivän jälkeen. Minulle kerrottiin sinne siirryttäessä, että leikkaus kestäisi puolestatoista tunnista kahteen. Oli mukavaa, että minua pidettiin koko ajan tilanteen tasalla ja minulla on pelkästään hyvää sanottavaa koko operaatiosta ja hoidosta leikkaavalla taholla.

Salissa kyseltiiin vielä kertaalleen nimi- ja syntymaikatietoja, sekä pyydettiin kertomaan mitä minulta tultaisiin leikkaamaan. Tunsin oloni todella turvalliskeksi, koska tällä vielä varmistetaan että salissa on oikea potilas ja sille tehdään oikea operaatio.

Asetuin leikkauspöydälle, nostin jalat jalkatelineille ja yhtäkkiä ympärillä alkoi tapahtua. Kaksi hoitajaa asetteli lämpöpussia jalkoihin, samaan aikaan joku alkoi lätkimään anturoita pitkin kehoa ja anestesialääkäri esitteli itsensä (muistista on pyyhkiytynyt kaikki muu tieto hänestä, paitsi että vaikutti oikein mukavalta mieheltä) samalla kun kanyylia ja happinaamaria asetettiin paikoilleen. Kanyyli sattui helvetisti ja rääkäisinkin äänekkäästi. Tämä tuntui huvittavan anestesialääkäriä – minua ei siinä vaiheessa juurikaan huvittanut.

Seuraava muistikuva on siitä, kun katson kelloa heräämössä. Suussa maistui epämiellyttävästi lääkkeille ja sitä kuivasi helvetisti. Happiviikset kuivasivat nenäonteloita, mutta hapetusarvoni olivat aika heikot, joten en päässyt viiksistä eroon ennen seuraavaa aamua. Kauhukseni kello oli jo lähempänä ilta seitsemää! Pian minulle kerrottiinkin operaatiosta sen verran, että se on tehty onnistuneesti ja operaatio kesti neljä tuntia.

Seuraavaksi pääsin osastolle, jossa torkuin koko illan ja yön. Hoitaja kävi kanssani lyhyesti läpi sen, mitä minulle on tehty ja että minun kannattaa jäädä osastolle yön yli. Siinä kohtaa muistan älähtäneeni, kun hoitaja kertoi minulta poistetun kohdun lisäksi munasarjat! Näinhän ei pitänyt olla ja uups! hoitaja muistikin väärin: ”siis ne, mitkä aina poistetaan kohtuleikkauksen yhteydessä”. Eli munanjohtimet.

Hetken aikaa kyllä kylmäsi.

Jossain välissä yötä tajusin, että olen synnyttäneiden osastolla. Sinne kärrättiin voimakasäänisesti rääkyviä vauvoja ja jatkuvasti hälytyskelloa soittavia äitejä pitkin yötä. Tämä tieto huvitti absurdiudessaan minua aamuyön tunteina. Voin vain kuvitella, miten musertavalta se saattaisi tuntua nuoresta lapsettomuuden ja kohdunpoiston kokeneesta naisesta. Yö oli muutenkin katkonainen, koska minuakin käytiin tarkkailemassa ja mittailemassa muutaman tunnin välein.

Kohdunpoiston jälkeinen päivä

Halusin nousta aamulla mahdollisimman nopeasti istumaan, vaikka olo olikin vielä todella heikko.

Olin ilmeisesti ollut edellisen päivän melkoisesti lääkittynä, osin tietysti myös pitkittyneen leikkauksenkin johdosta. Saatuani aamupalan, olo alkoi nopeasti kirkastua ja pian halusin yrittää kävelyä. Pyysin myös poistamaan virtsakatetrin.

Virtsaa oli pussiin kertynyt aika niukasti, mutta aloin tyhjentämään vesikannua urakalla jotta pääsisin kokeilemaan pissaamista. Muutaman tunnin ajan käveleskelin ja lepäsin vuorotellen huoneessa sekä join vettä. Pissaaminen ei lopulta tuottanut onneksi minkäänlaisia ongelmia, vaikka pelkäsin sitä etukäteen, koska katetroinnin jälkeen niitä saattaa esiintyä.

Tähystyksellä tehtävästä kohdunpoistostahan saa lähteä kotiin, heti kun pissaaminen sujuu. Itse en kyllä illalla osastolle päästyäni jaksanut tokkuroissani edes ajatella kotiin lähtemistä.

Lääkäri kävi aamupäivällä kertomassa leikkauksesta ja kaikki oli mennyt hyvin.

Olin aikaisemmin esittänyt toiveen, että lääkäri huomioisi keloiditaipumukseni, koska minulle aikaisemmin tehdyssä pienessä leikkauksessa ompeleet oli survaistu kasaan ja itse langatkin aiheuttivat ihoreaktioita. Seurauksena arpia, joissa valtavaa keloidikasvua ja jatkuvaa kutinaa. Yhtä arvista on jälkikäteen korjattu ja sen teki taitava plastiikkakirurgi, eikä tämä arpi ole muodostanut keloidia.

Lääkäri kertoikin ommelleensa haavat sisäänpäin ja itsesulavalla plastiikkakirurgien käyttämällä langalla. Arvostan ihan valtavasti sitä, että toiveeni oli otettu huomioon. Itse leikkaus oli venynyt johtuen juurikin kohdun suuresta koosta. 700 g oli tuo sisältäni poistettu massa painanut! Sehän vastaa suurinpiirtein puolivälissä olevan raskauden sikiön kokoa. Ihmekös, että palleaa, suolistoa ja virtsarakkoa oli hieman painanut.

Leikkaava lääkäri oli päättänyt poistaa kohdun navan kautta, koska koon vuoksi sitä ei voinut poistaa emättimen kautta. Hän oli sujauttanut navan kautta sisälle pussin, jossa kohtu oli pilkottu ja poistettu siinä navan kautta. Aivan huikeaa! Leikkauksesta minulle ei siis jäänyt muita arpia kuin kolme pientä senttimetrin mittaista viiltoa ja pidempi viilto navan sisällä.

Tasan vuorokauden kuluttua leikkauksesta olinkin jo kotona. Palaan ensimmäiseen leikkauksen jälkeiseen viikkoon seuraavassa postauksessa.