Viikko kohdunpoiston jälkeen

Minulta poistettiin kohtu ja munanjohtimet tähystysleikkauksessa. Kirjoitin leikkauksesta edellisessä postauksessa. Voit lukea myös syistä kohdunpoistoon kirjoituksesta otsikolla Raudanpuutesaaga jatkuu – tuskaan ja kohdunpoistoon!

Jäin operaation jälkeen yöksi osastolle koska leikkaus oli pitkittynyt ja olin vielä aivan tillin tallin osastolle päästyäni. Kavereiden kokemusten perusteella olin myös jo aikaisemmin päättänyt jäädä sinne yöksi paremman kivunhallinnan vuoksi.

Leikkauksen jälkeisenä aamuna tunsin itseni todella heikoksi. Istumaan nousu ja ensimmäiset askeleet tuntuivat maratoonilta. Mutta ihmisen kehon toipumis- ja palautumiskyky on aivan upea asia! Sen kokeminen omakohtaisesti tuntuu ihmeeltä. Vuorokauden kuluttua kohdunpoistosta olin jo kotona.

Toipilaana yksin kotona

Tiesin jääväni pian yksin toipilaana kotiin. Olin valmistellut kodin siihen kuntoon, että pärjäisin ilman nostelua ja ponnistelua. Jos leikkaus olisi tehty alkuperäisen suunnitelman mukaan juhannusviikolla, olisin palannut tyystin tyhjään kotiin. Nyt Menninkäiskorvainen olisi siellä kanssani seuraavan viikon.

Kotiin palattuani kävi ilmi, että Pikkuvalo oli pyytänyt häntä mukaansa pohjoisen reissulle, enkä millään raskinut kieltää häntä lähtemästä. Jos suinkin olisin tolpillani, soisin siskosten yhteisen reissun täydestä sydämestäni. Vaikka se tarkoittaisi, että kukaan ei olisikaan auttamassa minua kotona. Olin kyllä toiveissani elätellyt sitä, että edes joskus joku huolehtisi minusta.

Ensimmäinen yö meni yllättävän hyvin. En edes hakenut apteekista lääkärin määräämää voimakasta kipulääkettä, vaan otin Burana 400:sta, jota löytyi kotoa. Kivut olivat hyvin matilliset, kiitos hallitun kivunlievityksen sairaalassa. Pystyin liikkumaan suhteellisen hyvin ja tunsin oloni niin hyväksi kahden päivän kuluttua leikauksesta, että Menninkäiskorvainen lähti reissuunsa.

Toipuminen – miten sujui pissaaminen ja kakkaaminen

Ensimmäiset päivät kotona söin lähinnä keittoja, pidin huolta runsaasta juomisesta, suihkuttelin haavoja pari kertaa vuorokaudessa ja muistin välillä jaloitella, jotta pienentäisin tulppariskiä.

Kipuja ei juuri ollut. Toki vatsan alue tuntui viikon ajan murjotulta. Kipulääkettä en leikkauksesta kolmannen yön jälkeen enää kaivannut. Haavat eivät aristaneet, kiristääneet tai suuremmin punoitelleet. Sisäisistä ompeleista ja emättimen alueelta tuli välillä aavistuksen vihlovia tuntemuksia, mutta ne kuulunee asiaan. Vuotoja ei suuremmin myöskään ollut ensimmäisen viikon aikana.

Virtsaamisen kanssa ei siis ollut mitään ongelmaa, sehän testattiin jo ennen kotiutumista, mutta ulostamista hieman pelkäsin. Olin kuullut että ummetus on yleistä tällaisen operaation jälkeen ja moni joutuu turvautumaan ulostuslääkkeisiin. En ollut varautunut itse sellaisiin lääkkeisiin, mutta pidin huolta kuidun saannista ja riittävästä juomisesta. Lisäksi söin luumuja.

Ensimmäisen kerran tuli tarve isommalle asialle vessaan vasta kolme päivää leikkauksesta. Sekin sujui suureksi helpotuksekseni ongelmitta.

Olen ollut leikkauksen jälkeen erityisen iloinen siitä, että myoomat eivät enää paina peräsuolta ja virtsarakkoa. Olin kai jo niin tottunut ongelmaan molemmissa, että en enää edes tajunnut, miten isoa haittaa myoomat olivat aiheuttaneet näille toimille! Hallelujaa, miten on ihanaa, kun pissamisen ja kakkaamisen kanssa ei ole ongelmaa!

Liike on lääke – miltä tuntuu viikon kuluttua leikkauksesta

Leikkauksen jälkeisissä hoito-ohjeissa neuvottiin ulkoilemaan päivittäin pienillä kävelyillä heti kun vointi sen sallii.

Tein ensimmäisen muutaman sadan metrin kävelyn heti kotiutumista seuraavana päivänä, kolmantena päivänä tein vajaan kilometrin kävelyn kaupassa käydessäni. Matkaan meni tunti. Seuraavana päivänä pitikin levätä kuin suuremmankin urheilusuorituksen jälkeen.

Viikon päästä leikkauksesta jaksoin jo kevyesti kävellä rauhallisen 2 kilometrin lenkin. Viikossa kaikki murjotuksi tulemisen tunteet vatsasta hävisivät. Kymmenentenä päivänä kävelin neljä kilometriä, mutta siitä keho otti nokkiinsa ja se vaati totaalisesti kaksi lepopäivää peräänsä.

Vaikka pääsääntöisesti vielä vietinkin päiväni makuuasennossa, ei ylösnouseminen tai makuulle laskeutuminen aiheuttanut enää tuntemuksia operoidulla alueella. Palauduin leikkauksesta viikossa täysin kivuttomaksi, elintoiminnot sujuivat, nukuin yöni hyvin ja uni oli jopa palauttavaa.

Toipuminen on yksilöllistä. Tuttavistani muutama toipui yhtä nopeasti kuin minäkin. Joillakin oli mennyt kolme-neljä viikkoa siihen, että oli pystynyt kävelemään kilometrin ja kivut lakanneet. Muutamille oli tullut komplikaatioita kahden viikon taitekohdassa: verenvuotoa, kipua ja kuumettakin. Jollakin tähän ei syytä löytynyt ja vuoto oli laitettu ompeleiden sulamisen piikkiin (sulavat kuulema juuri kahden viikon kohdalla), toisella itse leikkauksessa oli ollut jotain ongelmaa, josta seurasi tulehdus.

Uskon nopean palautumiseni olevan seurausta siitä, että olen vuoden ajan palauttanut arkeeni pitkiä kävelyitä vointini mukaan. Vaikka en olekaan ollut raudanpuutteen vuoksi kunnossa, on peruskuntoni kuitenkin ollut kävelyiden seurauksena hyvä. Raudanpuute aiheuttaa ongelmia palautumisessa ja olen toki kuunnellut pitkiä kävelylenkkejä tehdessäni kehon tarvetta palautumiselle, mutta myös jossain määrin usuttanut kestävyyskuntoa kasvamaan menemällä välillä rajani yli. Olen myös tietoisesti vähentänyt stressiä ja pyrkinyt vaikuttamaan ravinnolla tulehduksia vähentävästi, sekä paneutunut palautumiseen, riittäviin yöuniin ja ravitsemukseen muutenkin.

Kehon lämpötila oli toki viikko leikkauksesta edelleen aavistuksen verran normaalia korkeammalla, mutta se on aivan normaalia, kun kehoon on kajottu näin radikaalilla tavalla ja kudokset korjaavat itseään.

Sairauslomaa minulle kirjoitettiin 2,5 viikkoa ja yritän malttaa ja muistaa olevani toipilas vielä senkin jälkeen, vaikka voinkin erinomaisesti. Palaan mahdollisesti vielä myöhemmin leikkauksesta toipumiseen, kunhan aikaa on kulunut riittävästi.