Valmistuin!

Minä valmistuin! Opiskelu keski-ikäisenä töiden ohella on sekä ihan mahtavaa, että yhtä helvettiä. Mutta töttöröö! Minä valmistuin! Valmistuin siis jo kevällä!

Oli pakko vetää tässä välissä ”vähän happea” ja ottaa etäisyyttä koko asiaan. Valmistumispäivän jälkeen iski paitsi väsymys, myös aivan valtava tyhjyyden tunne. Nyt voin jo ajatella asiaa ja olen ihan hiton ylpeä siitä, että kaiken keskellä sain opinnot suoritettua kunnialla loppuun.

Opinnot itsessään olivat paitsi innostavia, myös suuri pettymys – kokemus Muotoiluinstituutista nimenomaan oli aika iso pettymys. Eikä opinnot koronavuosien aikana olleet varmasti kenellekään helppoja.

Muotsikka oli muuttunut avoimen puolen opintojen alkamisen jälkeen aika tavalla, eikä vähiten sen johdosta, että se sulautettiin valtavaan LAB-Ammattikorkeakouluun ja sen suureen kampukseen omasta ihanasta yksiköstään.

Muutaman mahtavan opettajan ja oman motivaation johdosta jaksoin kuitenkin innostua yhä uudestaan erilaisista kursseista ja suorittaa opintoni loppuun.

Olisin toivonut voivani järjestää vihdoin isot pirskeet, mutta elämäntilanteeni ja resurssini eivät mahdollistaneet sitä. Juuri kukaan läheinenkään ei valmistumistani huomioinut millään tapaa.

Kippistin valmistumispäivänäni ihanan entisen kollegan kanssa ja pitkin kesää ystävien ja kavereiden kera kun kohdattiin. Kesäkuussa tapasinkin paljon kavereita ja se oli mahtavaa! Tärkeintä kuitenkin oli, että nuorimmaiseni tuli koululle seuraamaan tutkintojuhlaa ja kävimme sen jälkeen syömässä yhdessä.

Opiskelun rinnalla elämä tarjoili jatkuvia haasteita

Opintojen loppuunsaattaminen oli yhtä tuskaa raudanpuutteen, jatkuvien YT-neuvotteluiden, uusien ihanan innostavien, mutta vaativien töiden ja leikkauksen jälkeisen pitkittyneen koronan ohella.

Aloitin opparin tekemisen syksyllä 2021, mutta oma terveydentila ja päälle iskeneet YT-neuvottelut, joissa oma työ oli muutoslistalla, olivat minulle siinä kohta ylivoimainen yhdistelmä ja päätin ottaa vuoden aikalisän. Se oli mahdollista, koska suoritin opintoni muutoin nopeutetulla aikataululla ja tähtäimessä oli alunperin ollut valmistua vuosi etuajassa.

Väänsin opparin syksyllä 2022 ja keväällä 2023 kasaan väkisin (vaikka jälleen olin keskellä yt-neuvotteluita) ja päätin viedä sen maaliin, vaikka omia standardeja pitikin laskea.

Kurjinta oli joutua tekemään oppari kasaan oikeastaan ilman minkäänlaista tukea, sillä alkuperäinen opparin ohjaajani jäi vuorotteluvapaalle 2022 syksyllä, teki lyhennettyä työviikkoa keväällä 2023 ja jäi eläkkeelle kesken oppariprosessini.

Kokemukseni Muotsikasta opintojen loppuvaiheissakaan ei siis ollut kovin häävi, enkä ole yksin kokemusteni kanssa.

Omalla kohdalla yksi ikävimmistä kokemuksista oli se, että vaikka monilla kursseilla puhuttiin yhdenvertaisuudesta ja moninaisuuden huomioimisesta, käytännössä se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että vanhempana naissukupuolisena opiskelijana olisi saanut kokea olevansa tasaveroinen.

Tämän ”syrjinnän” ymmärsin toki parikymppisten opiskelijoiden käyttäytymisessä, mutta…

Pari sanaa inklusiivisuudesta ja myöhäisestä kukoistuksesta

Osa opettajista, oikeastaan koko järjestelmä ja kulttuuri, puhutteli aina ja kaikkialla NUORIA TULEVAISUUDEN LUPAUKSIA.

Eräskin opettaja kohdisti puheensa aina teille nuorille, käyttäen puhuttelussa nimenomaan tätä termiä, mikä tuntui loukkaavalta ja pois sulkevalta. Juniori ja ”Young Talents” ei siis tarkoittanut uransa alussa olevaa, vaan nimenomaan iän puolesta nuoria ihmisiä.

Nykyaikana pitäisi ottaa huomioon, että työelämään tulee iän puolesta vanhempia junioreita ja nuorempia senioreita!

Late Bloomers on ilmiö, jonka älykkäät organisaatiot tunnistavat ja itseasiassa olisi yhteiskunnallisestikin tärkeää ymmärtää, minkälaisia ongelmia liittyy pelkkään nuoruuden ihannointiin ja nopean asiantuntijuuden kehittymisen -ihanteeseen. Itse näen joka päiväisessä työelämässä sen seuraukset, mutta siitä ei saisi puhua.

Kaikista haasteista ja pettymyksistä huolimatta olen kuitenkin toteuttanut pitkäaikaisen haaveen ja nuoruuteni unelman.

Opiskeleminen avasi sisäisesti suljettuja portteja ja vapautti siten sisäistä Valonööriäni. En edes tiedä, olisiko tämä ollut mahdollista nuoruudessani. Ja mikä parasta, saan työssäni tehdä myös visuaalista viestintää, joten opinnoista on ollut ihan suoraan hyötyäkin.