Kaikki se mikä on

Napakka pakkanen ja loistava aurinko, jonka lämmön voi jo hangista hohtavan kylmyyden ohella aistia, ovat mieltäni kohottavia asioita. Elän auringosta, se on tullut todettua viime vuosina, jolloin ei ole juuri talvi- kuin kesäauringostakaan saanut nauttia ja olen tuntenut kutistuvani olemattomiin.

Tällä hetkellä koen orastavan toiveikkaasti, että olen pitkästä aikaa heräämässä siihen olemassaolon ulottuvuuteen, jossa olen eniten minä. Ei minulla mitään eksistentiaalista kriisiä ole ollut, vaikka olen viime aikoina pohtinutkin paljon eksistentiaalisia kysymyksiä.
20180305_093858 (2)
Olen pyrkinyt noudattamaan lääkärin kehoitusta tehdä asioita, joista nautin ja jotka ovat tuottaneet minulle aikaisemmin iloa. En minä ole unohtanut niitä asioita, enkä edes itseäni. Olen tässä vain unohtanut elää omaa elämääni ja olla läsnä minussa.

Huomaan selkeästi, että pelkkä oleminen tai nautintojen etsiminen ei tuota iloa. Iloa tuottaa tekeminen. Ei suorittaminen, vaan tekeminen.

Kiltin tytön syndrooma puskee pintaan

Tunnen sairauslomalla syyllisyyttä niistä hetkistä, jolloin jaksan ja elän. Jaksan käydä kävelyllä, jaksan leipoa, jaksan kirjoittaa, jaksan käydä näyttelyissä, mutta en kykene töihin! Mitähän ne työpaikalla tästä ajattelee? Somehan kuitenkin kertoo, mitä teen ja missä meen.

Se mitä ulkopuolinen tarkkailija ei tiedä on, että some kertoo vain ne tähtihetket. Ne hetket, kun jaksoin, tein ja menin. Suurin osa ajasta menee siihen, ettei ole virtaa. Siihen, kun on ryhtymäisillään. Siihen, kun huilaan vielä hetken.

Tekemistä seuraa nopeasti väsymys. Huolet aiheuttavat edelleen väsymystä. Mutta aamupäivisin minulla on virtaa ja huolet eivät rullaa jatkuvasti mielessä. Olen pyrkinyt käyttämään energian hyväkseni ja muutenkin yrittänyt kuunnella kehoni rytmiä.

Sopiva tekeminen ja sopivassa suhteessa lepoa selvästi palauttaa sitä hukassa ollutta energiaa. Toki tällä voi olla jotain tekemistä dopamiinitasoihin vaikuttavalla lääkitykselläkin. Alan ymmärtää, että vuosikausia kestänyt stressi ja superselviytyminen on saattanut oikeasti vaikuttaa aivokemiaan.
20180305_101442 (2)

Hoidan itseäni

Pyrin pitämään huolta päivärytmistä ja riittävästä yöunen määrästä. Sänkyyn menen noin kymmeneltä ja herään luonnostaan kuuden maissa. Ehkä nukun riittävästi, sillä aamulla en ole umpiväsynyt, vaikka tiedän  heräileväni pitkin yötä.

Pyrin pitämään huolta myös siitä, että ulkoilen päivittäin. Teen pitkiä ja lyhempiä kävelyretkiä ja yritän etsiä uusia kävelyreittejä. Uudet nurkat tarjoavat aina uudenlaista näkökulmaa, minkä olen jo aikaisemmin todennut lisäävän hyvinvointia. Kirjoitin siitä noin vuosi sitten tällä tavalla.

Pyrin huolehtimaan riittävästä, säännöllisestä ja sopivasta ravinnon saamisesta. Tässä minulla on eniten haasteita, sillä ruoanlaitto ei edelleenkään ole mieluista puuhaa ja kehoni menee helposti säästöliekille, jolloin en edes tunne nälkää. Ravinto on kuitenkin hyvinvoinnin ja aivoterveydenkin kannalta yksi tärkeimmistä asioista.
20180305_101830 (2)Tällä hetkellä hyväksyn sen, että nyt on näin. Tämä kuuluu tähän hetkeen. Olen jo aikaisemmin ymmärtänyt, että kriisejä vastaan ei kannata taistella vaan elämä on otettava kiitoksella vastaan sellaisena kuin se tulee.

Elämä muuttuu jatkuvasti. Kaikki se mikä on, se vain on. Omalla paikallaan ja omalla ajallaan. Kussakin ajassa ja ulottuvuudessa. Ja tulevaisuuksissa. Aivan kuten tuo yllä olevassa kuvassa oleva Lanupuistossa sijaitseva lempipatsaani, jonka syksyisen olemuksen voit nähdä tässä postauksessani.

Mainokset