Raudanpuute – 4 kk hoidon aloituksesta

Pitkään jatkuneen ja yhä pahenevan väsymykseni aiheuttajaksi paljastui viimein raudanpuute(anemia) toukokuussa.

Olen kärsinyt raudanpuutteesta todennäköisesti vuosia ja vasta anemian rajalla olotila romahti niin, että normaali elämä ei enää onnistunut – mikä sai minut hakeutumaan jälleen kerran lääkärille.

Kävin jo kaksi vuotta sitten työterveyslääkärissä samojen oireiden vuoksi. Oirelistaus viittasi vahvasti kilpirauhasen vajaatoimintaan ja sitä lähdettiinkin kartoittamaan, mutta viitteitä kilpirauhas-sairauteen ei löydetty. Kilpirauhasarvojani tsekataan herkästi, koska ne ovat joskus olleet viitteiden alarajalla.

Ajattelin päivittää hieman omaa tilannetta, koska blogin kävijämäärä on kasvanut varastoraudanpuute -kirjoituksen myötä.

092018_6

Raudanpuutteen oireita

Raudanpuutteen aiheuttamiin oireisiin ikävä kyllä tottuu. Oireet hiipivät hiljalleen, eikä eri oireiden yhteyttä välttämättä kykene havaitsemaan. Oireita minulla ilmeni ainakin seuraavasti:

hiustenlähtö, ihon kuivuus, näön sumentuminen, aivosumu, alttius infektioille, kalpeus, hengenahdistus, ientulehdukset, kielen arkuus ja turvotus, limakalvojen haavaumat, suun ja suupielen haavaumat, huimaus, hauraat kynnet, käsien ja jalkojen kylmyys, levottomuus, elohiiret, yleinen heikotus, voimattomuus lihaksissa, henkinen väsymys, älyllinen taantuminen, päänsärky, ruokahaluttomuus, rytmihäiriöt, unihäiriöt, kuulon aleneminen, turvotus, painon nousu…

Kuorman kantamisen kestokyky

Mielestäni minulla on melko hyvä resilienssi. Kestän hyvin painetta ja suurenkin henkisen rasituksen kanssa olen oppinut pärjäämään. Kuormitusta minulla on pitkältä ajalta huomattavia määriä, mutta jos olen fyysisesti hyvässä kunnossa, pystyn kantamaan kuormaani ilman, että se vaikuttaa toimintakykyyni. Toisaalta elämäni alkutaipaleella saamani elinvoiman kori on ollut jo alkujaan heikosti lastattu ja minun tulisi olla huolellinen sen kanssa, kuinka paljon kulutan elinvoimaani vähemmän tärkeisiin asioihin.

Nyt fyysisen toimintakyvyn romahdettua, en kyennyt enää myöskään viimevuoden loppupuolen ylimääräisiä taakkoja kantamaan – koin olevani täysin loppu niin henkisesti kuin fyysisestikin. Se sai minut hakeutumaan viime vuoden lopulla lääkärille. Ymmärrän siten, että lääkärien silmissä olin vain masentunut, mutta sitä en ymmärrä, että kaikki fyysiset oireeni sivuutettiin vain masennuksen ilmentyminä.

Raudanpuute johtaa masennuksen oireisiin, koska se vaikuttaa suoraan aivojen välittäjäaineiden toimintaan – erityisesti dopamiiniaineenvaihduntaan.

Raudanpuute ilman anemiaa vai  raudanpuuteanemia

Taistelin oireideni kanssa puoli vuotta ennen kuin lääkäri suostui kuuntelemaan tarkemmin niitä mitattuaan ensin verenpaineet. Sainkin lähetteen verikokeisiin. Ja rautavarastojen puutehan sieltä verikokeista lopulta löytyi.

Edistyneempien lääkäreiden mukaan kymmeniä pykäliä laskenut hemoglobiini yhdessä rautavarastojen puutteen kanssa on anemiaa, mutta työterveyslääkäri oli tyytyväinen Hb-arvooni, joka oli edelleen viitteiden sisällä (kun se minulla on normaalisti ollut viitteiden ylärajan yläpuolella) ja hän diagnosoi minulle raudanpuutteen ilman anemiaa.

Raudanpuuteanemia on toki vakavampi diagnoosi. Erityisesti sen syy pitäisi selvittää. Omalla kohdalla punasoluindeksit olivat verikokeissa osin myös epänormaalit, mikä viittaa myöskin anemiaan. Kun kehon rautavarastot ovat tyhjät, se pumppaa verenkiertoon enemmän kehittymättömiä punasoluja.

20170903_26

Raudanpuutteen hoito – pitkä tie

Kahden kuukauden Obsidan-lääkityksen (2×100 mg/vrk) jälkeen ferritiinitasoni oli noussut 4,6 –> 40 ja lääkärin ohjeistuksesta puolitin annostuksen. Tässä kohtaa voin jo melko hyvin! Pystyin nousemaan rappuja ja mäkiä ylös ilman valtavaa hikoilua ja hapen haukkomista. Vireystilakin oli aika mainio.

Ferritiiniarvo tsekattiin seuraavan kerran 2 kk kuluttua ja tuloksena arvojen romahtaminen melkein puolella. Huomasin ensimmäiset oireet olotilassa noin 3 viikkoa annoksen puolittamisen jälkeen, mutta olin samalla juuri palannut täyteen työpäivään pitkän sairausloman jälkeen ja pistin väsymyksen sen piikkiin. Vasta kun tukka alkoi jälleen tippua päästä joitain viikkoja sitten, havahduin lisääntyneen uupumuksen epänormaaliuteen. Ja näinhän ne rauta-arvot olivat taas heikentyneet.

Työterveyslääkärin mukaan rautavarastojeni määrä ei ole enää oleellisesti heikentynyt, koska se on viitearvojen sisäpuolella. Hänen näkemyksensä mukaan siis ferritiiniarvolla 26 minun pitäisi olla suht kunnossa, koska ferritiinin viitearvojen alaraja on 10…

Jumalauta! Älkää ihmiset uskoko, jos lääkäri väittää tälläistä! Naisen ferritiiniarvojen tulisi olla vähintään 60 pinnassa, jotta se olisi kestävällä tasolla. Mieluiten tavoitteena toki olisi korkeampikin arvo, koska stressi, rankka liikunta ja kuukautiset vievät rautaa varastosta koko ajan, eikä ravinto välttämättä riitä korvaamaan käytettyä rautaa.

Edessä on siis pitkä tie varastojen täydentämisessä. Mikäli vatsa vain mitenkään kestää isompaa Obsidan annosta, jatkan sillä toistaiseksi. Pyysin ja sain lääkäriltä lähetteen eteenpäin, sillä runsaat kuukautisvuodot vaativat oman huomionsa, ettei rautavarastot ole jatkuvasti nollilla tulevaisuudessakin.

Raudanpuutteen korjaaminen ruokavaliolla

Pyrin panostamaan myös ruokailuun. Lisään ruokavaliooni täysjyväviljaa ja lihaa. Kasviksista ja viljoista tuo rauta ei vain imeydy elimistöön kovin hyvin, koska niissä tuppaa olemaan myös aineita, jotka estävät raudan imeytymistä. Samalla täytyy kiinnittää huomio suoliston kuntoon, sillä on myös suuri merkitys ravinnosta saatavien tärkeiden aineiden imeytymisen kanssa.

Raudanpuutetta ei kuitenkaan voi korjata ruokavaliolla. Ruokavaliosta huolehtiminen vaikuttaa rautavarastojen ylläpitoon ja ennen kaikkea siihen, ettei huonoilla valinnoilla estä ravinnosta saatavaa rautaa imeytymästä. Imeytymistä voi edistää c-vitamiinilla yhdistettynä sitä ravinnosta saatavaan rautaan. Otan siis Obsidanin kanssa c-vitamiinia ja katson, että aamupalalla täysjyväleivän kanssa nautin c-vitamiinipitoista mehua (tyrni-ananasmehu on minun valintani). Myös imeytymisasiaa tullaan jatkossa pohtimaan, mikäli kuukautisten runsauteen ei löydy hoidettavissa olevaa syytä, eikä se selitä ferritiiniarvojeni romahtamista.

Mistä rautavarastojen tyhjentyminen johtuu?

Omalla kohdalla yksi suuri tekijä raudanpuutteelle altistumisessa on ollut varmastikin huono ruokavalio ja epäsäännöllinen syöminen.

Puhumattakaan siitä, että kun vielä olin hyvässä kunnossa, niin treenasin erittäin rankasti! Pitkittyneen stressin kanssa se on erittäin huono valinta rautavarastojen kannalta. Hikiliikunta ja stressi molemmat syövät rautavarastoja – ja kun rautaa ei kasvispainotteisen ruoan vuoksi juurikaan ole varastoon palautunut, runsaiden kuukautisten ja synnytysten aiheuttama vaje ei ole koskaan päässyt korjaantumaan.

Vielä kun lisääntyvää uupumusta olen pyrkinyt tasoittamaan jatkuvalla kahvin kittaamisella (joka estää rautaa imeytymästä), niin avot!

Rautavarastojen kasvattaminen siis jatkuu vielä pitkään. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että pitkään jatkuneen huonon olon syy on selvinnyt ja sille voi todennäköisesti tehdä jotain.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s