Valovarkaat ja Valontuojat

Valovarkaat ja Valontuojat

Jokainen on varmasti joskus kokenut sellaisen ihmisen läsnäolon, joka imee kaiken energian tilasta ja itsestä. Yleensä tällainen ihminen on itsekäs yksilö ja usein myös samalla hyvin taitava manipuloimaan ihmisiä. He käyttävän energiaansa tehdäkseen vaikutuksen niihin ihmisiin, joilla on merkitystä heidän päämäärilleen. He osaavat vetää oikeista naruista ja kietoa vähemmän vahvat ihmiset mukaan oman energiansa vaikutuspiiriin. [...]

Omissa Valoissa

Omissa Valoissa

Vuosia sitten päätin alkaa tarkastelemaan elämää valon kautta. Sillä sehän on niin, että jos on olemassa varjo, täytyy olla valokin. Mitä isompi varjo, sitä voimakkaampi valo. Oivalsin, että voin itse päättää katsonko valoon vai varjoon. Minä valitsin valon. Rajanveto kiukun nielemisen + asioiden sormien läpi katsomisen ja itsekidutuksen välillä on ajoittain hienon hieno. Uhriutuminen ja [...]

Innostus

Innostus

Työyhteisöissä innostajat tekevät yrityksen arvot näkyviksi ja toimivat paitsi katalysaattoreina, niin myös muun muassa ikään kuin brändilähettiläinä yrityksen sisällä ja ulkopuolella. Innostaja kasvaa rooliinsa omien oivallusten ja yhteisöllisen oppimisprosessin kautta ja ”tartuttaa” innostusta työyhteisössään. Ammatillisessa innostamisessa innostaja ohjaa tuota innostamisprosessia.

Luojan kuva

Luojan kuva

Joskus mietin, mistä johtuu, että toiset ihmiset katsovat maailmaa niin pessimistisesti ja lannistuvat koettelemusten alle. Toiset näkevät mahdollisuuksia ja valoa, vaikka maailmankaikkeus veisi ympäriltä kaiken. Sodissa ja katastrofeissakin näkee ihmisiä, jotka pystyvät olemaan ystävällisiä ja toiveikkaita. Ja sitten on niitä, jotka eivät tahdo nähdä enää mitään muuta kuin sen, missä on särö. Minua koettelemukseni ovat [...]

Alkusanat

Alkusanat

Asioiden jakaminen, innostajana toimiminen ja vuorovaikutus ovat ne syyt, jonka takia haluan edelleen blogata. Blogatessa joutuu tarkastelemaan asioita useasta kulmasta ja sen tähden pidän tästä harrastuksesta. Vanha blogini tuli tiensä päähän ja tämä on uusi alku.