Heinolassa – lähimatkailua

Poikkean joka kesä Heinolassa. Useimmiten käyn vain fiilistelemässä sen ihanaa rantapuistoa ja kävelen keskustassa ihastellen vanhoja taloja. Päämäärä on kuitenkin useimmiten ollut pientuottajien tuotteita tarjoava ihana Heila ja sen maittava lounas.

Heinola ei välttämättä äkkiseltään kuulosta kovin kiinnostavalta käyntikohteelta, mutta ainakin vanhoista ympäristöistä ja museoista tykkääville, kuten myös kulinaristeille, se tarjoaa mukavia elämyksiä. Heinolassa helposti solahtaa johonkin toiseen maailmaan, mikä minusta matkailussa onkin se tärkein ulottuvuus.

Tällä kertaa jätin Heilan väliin ja tutustuimme lapsen kanssa Heinolan museoihin. Museokortin myötä olen pyrkinyt kiertämään museoita missä sitten kuljenkaan. Suosittelen lämpimästi museokortin hankkimista, jos sinulla sellaista ei vielä ole!

IMG_20180718_132940_545

Ensimmäisenä suuntasimme Lääninkivalteri Aschanin taloon. Olen tuota taloa ihaillut ulkoa päin useita kertoja, mutta en ollut vieraillut siellä aikaisemmin. Ja kyllä kannatti poiketa. Portilta todellakin astutaan suoraan 1700-luvulle ja talo, vaikka se ei olekaan enää alkuperäisessä kunnossa, vaan resteuroitu useiden tuhoisienkin vaiheiden jälkeen alkuperäistä muistuttavaan kuosiinsa, on ihana tuulahdus vanhaa aikaa.

Aschanin talosta siirryimme hetkeksi vilvoittelemaan ihanaan rantapuistoon ja sieltä Heinolan kaupungin museoon, joka sekin on ihanassa vanhassa puutalossa. Talo on aikanaan ollut yksityisasunto ja myöskin vallan ihastuttava käyntikohde. Kesällä 2018 aina syyskuulle asti siellä on mielenkiintoinen näyttely pukeutumisesta identiteetin rakentajana nimeltään ”Kiireestä kantapäähän”. Satuimme museoon juuri ilmaisen esittelykierroksen aikaan. Helteisestä säästä johtuen emme lapsen kanssa jaksaneet kuunnella koko esitystä, vaikka se olisikin ollut erittäin mielenkiintoinen. Museo esittelee myös Heinolalaista elämää aina 1700-luvulta 1900-luvun alkupuoliskolle.

cof

Museolta kipusimme nauttimaan vohvelit ihanassa Harjupaviljongissa. Olin nähnyt somessa kuvia rakennuksesta ja vohveleista, mutta kävin tuollakin vasta nyt ensimmäistä kertaa. Jugend-tyyli on yksi suosikkityyleistäni ja Harjupaviljonki ei tuottanut pettymystä siinä suhteessa. Myös vohvelit olivat herkullisia, tosin mielestäni myös melko kalliit täytteen määrään nähden. Otimme savulohi- ja paahtopaistivohvelit vaikka makeat vohvelit näyttivätkin sivusilmällä tarkasteltuna täytteineen hintaan nähden kohtuullisemmilta.

Harjupaviljongin jälkeen kipusimme toiselle harjulle ja kävimme katsastamassa näköalatornista 360 asteen näkymät kaupungille. Torilla ei ollut enää iltapäivästä mitään tarjolla, joten kävimme lähikaupasta vesipullot ja mansikkarasian, jonka nautimme niin ikään rantapuistossa penkillä istuen.

Helteisestä kelistä johtuen tuntui jälleen, kuin olisi ollut ulkomailla, mutta samasta syystä voimat olivat vähissä, joten taidemuseon jätimme suosiolla johonkin toiseen kertaan.

Heinola on siinä mielessä mukava käyntikohde, että ilmaista parkkitilaa löytyy helposti keskustan lähettyviltä ja kaikki kohteet ovat jalkaisin helposti saavutettavissa myös lasten kanssa. Tästä täydet propsit Heinolalle!

Oletko käynyt Heinolassa ja mitä mieltä olet siitä?

 

Mainokset

Loma ja arki

Loma-aikoja ei pitäisi aikatauluttaa ja plänätä täyteen ohjelmaa, olen vankasti tätä mieltä. Ymmärrän toki sen, että jos arki on kiireistä ja sitoo velvollisuuksiin, tekee mieli esimerkiksi kesälomalla kokea kaikki se kiva, mihin arjessa ei ole aikaa. Loma ei palauta, jos se on yhtä aikataulutettu yhtä tiukkaan kuin arki. Ei se lihaskaan kasva treenatessa, vaan treenin jälkeisessä levossa. Sitä paitsi sattuma on ihana juttu, joka jää kokematta, jos sille ei ole tilaa.

Olen itsekin elänyt aikakauden, jolloin kaikki lomat ja viikonloput oli suunniteltu etukäteen täyteen menoja ja reissuja, ja tunsin tukehtuvani. Olenkin sittemmin nauttinut tilanteesta, jossa voin itse päättää, mitä vapaa-ajallani teen – tai teenkö mitään. Ja en todellakaan enää aikatauluta kovin heppoisin perustein lomiani.

062918_6

Arki on minulle tärkeää, sehän on elämää. Minun elämääni. Pyrin tekemään arjesta juhlaa ja koen asioita vahvasti myös arkipäivinä. Ehkä siksi en liitä lomiin ajatusta siitä, että silloin ”voi elää ja kokea”. Omat toiveeni ja mielenkiinnon kohteeni eivät ole kaukomailla, että sikäli helppoa toki kokea seikkailua keskellä talvista arkipäivääkin.

Lomalla minusta on ihan parasta, kun voi tunnustella fiiliksiä, katsoa säätilaa ja tilin saldoa ja päättää rauhassa, haluaako tehdä jotain tai käydä jossain.

Impulsiiviset lähdöt ovat tänä kesänä olleet elämän suola. Tuntuu, kuin olisin suotuisien tähtikuvioiden alla, sillä olen kokenut ja nähnyt paljon. Olen pitkästä aikaa elänyt.

Olen rentoutunut ja valmis syksyn koitoksiin.

062918_17

 

Hyvinvointia metsästämässä – Rooman tuho.

Elämme kummallisia aikoja. Ihmiset hakevat liki epätoivoisesti hyvää oloa. Onnellisuuden tavoittelusta, varsinkin sen julistamisesta, on tullut uskonto. Hallelujaa! Mitä kunnianhimoisempaa ja mitä enemmän tulosten saavuttamisista viivoja fläppitaululle saakaan, sitä arvostetumpia olemme omissa ja oletetusti muidenkin silmissä.

Samaan aikaan terapeuttien ajat ovat kiven alla, koska ihmiset käyvät niin paljon terapiassa. Eipä ihme, sillä kaikesta on tullut kilpailua, suorittamista ja näytön paikka. Kaikesta. Työelämästä. Harrastuksista. Henkisyydestä. Hyvinvoinnista. Perhe-elosta. Minuudesta. Suoritetaan nyt ne traumatkin alta pois häiritsemästä muuta suorittamista! Tiedän mistä puhun, olen ilmeisesti kipittänyt sillä samalla kilparadalla.

Ei ole kovin seksikästä sanoa, että hyvinvointi ja onnellisuus löytyy todellisuudessa ihan läheltä, hiljaisuudesta, tyhjyydestä, rauhallisuudesta, epätäydellisyyden hyväksymisestä ja lähestulkoon ilman mitään metodeja tai taloudellisia panostuksia.

IMG_7981

Bisnes on bisnestä

Oletko huomannut, että jos joku juttu nousee pinnalle ns. hyvää oloa lisäävänä asiana, siitä tehdään äkkiä metodi, systeemi ja kalliita verkkokursseja? Löydä mestari itsestäsi – osallistu 6000 euroa maksavalle the-human-being-kurssille, niin voit sen jälkeen tienata opettamalla muille, miten he löytävät mestarin itsestään! Hyvinvointia haetaan lentämällä kaukomaille retriiteille ja ihannoidaan vieraita kulttuureita zenistä Hyggeen.

Maailma säntäilee kyynärpäätaktiikalla eteenpäin haaliakseen itselleen hyvinvointia niin henkisellä kuin materiaalisellakin tasolla. Minulle, minulle, minulle! Minä, minä, minä!

Valtaapitävä ja ja taloudellisen vallan itselleen hankkinut eliitti ohjailee lisää taloudellista hyvinvointia itselleen – ja korkeintaan vertaisilleen, jos siitä hyötyy myös itse.

Mitäpä, jos se hyvä olo löytyisikin ihan läheltä?

Todellinen ja kestävä hyvä olo syntyy siitä, että hyväksyy ja arvostaa ihan sitä maaperää, jolla seisoo ja niitä puutteellisia geeniperimämme sisältäviä taitoja ja ominaisuuksia, jotka ohjaavat toimintaamme; kyvystä löytää vahvuus ja voimavara omasta kulttuurista (kyllä, suomalaisuudessa ja suomalaisissa tavoissa on paljon hyvää!); tahdosta hyväksyä itsensä kokonaisuutena, jossa on myös säröjä ja heikkouksia; taidosta sallia se myös läheisille ihmisille.

Mitäpä, jos jokaisella valinnallamme onkin vaikutus maailmanlaajuisesti ja varsinkin ekosysteemiin, josta me olemme täysin riippuvaisia? Sitä kautta valintamme, jotka tuottavat meille kenties hetkellisesti mielihyvää ja hyvinvointia, voivat pidemmällä aikavälillä aiheuttaa meille, juuri minulle ja sinulle, kärsimystä ja huonoa elämää. Kun tuhoamme luonnon, hyvinvoivan yhteiskunnan ja yhteisöjen voiman (joka syntyy moninaisuudesta ja tasa-arvosta), niin lopulta tuhoamme itsemme.

Ei ole vähäinen sekään seikka, että jos nakerramme hyvinvointia lähellämme ja dissaamme omaa maaperäämme ja kulttuuriamme ja nostamme sen sijaan kunniaan vieraiden kulttuurien ihannoinnin, me annamme voiman ulkopuolelta tulevalle tuholle.

Mitä meille jää, jos ei ole ”meitä”?

IMG_7940

Yhteisöllisyyden merkitys hyvinvoinnille

Hyvinvointi, jopa yksilötasolla, on riippuvainen siitä, että yhteiskunta voi hyvin. On hyvä pitää mielessä, että vaikka jokainen vastaa itsestään ja jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omaan hyvinvointiin, hyvinvointi ei ole mahdollista, mikäli ympärillä on paljon tyytymättömiä ja kärsiviä ihmisiä.

Miten kävi aikanaan Rooman imperiumin?

Hyvätuloisten ja hyväosaisten on turha kuvitella, että rakentamalla kuplaa itsensä ja vertaistensa suojaksi, olisi suojassa itsekyyden seurauksena syntyviltä ekosysteemin katastrofeilta, yhteiskunnallisilta levottomuuksilta tai kriiseiltä.

Siihen onnellisuuteen ja hyvään oloon vielä palatakseni. Se tosiaan rakentuu ajan myötä kestävien valintojen seurauksena. Se vaatii hieman kärsimystä ja kärsivällisyyttä. Sitä, että sietää keskeneräisyyttä, puutteita ja heikkouksia niin itsessä kuin läheisissäkin. Sitä, että pitää elämän sen verran yksinkertaisena, että ei huku tavara- ja ajatushärdelleihin. Sitä, että pyrkii kohti omia todellisia tavoitteita, ei ulkoa päin asetettuja halutiloja.

Hyvinvointi ei synny hetkellisten mielihalujen tyydyttämisestä. Hetkellinen nautinto ja sen jatkuva tavoittelu johtaa harhaan.

Se Rooman eliitti, joka oli haalinut hyvinvointia itselleen ja eli maaten ja mässäillen, keskitti ajatuksensa vain hetkellisen nautinnon maksimoimiseen. Samaan aikaan se laiskistui paitsi fyysisesti, erityisesti myös henkisesti, kadotti ymmärryksen yhteiskunnan tilasta ja niin, tuhoutui.

Pidetäänhän huolta lähimmisistämme, niin pidämme huolta hyvinvoinnistamme!?

Omenainen coleslaw

Tämä coleslaw on mun suosikkini, vaikka vaatiikin vähän enemmän puuhaa ja raaka-aineita kuin tavallinen. Löysin reseptin Cooking Classy blogista Pinterestin kautta.

Maistuu ihanalta niin lihan kuin hampurilaistenkin seurana. Minulle myös ihan sellaisenaan. Joudun hieman himmailemaan kaalinhimoni kanssa, sillä oletettavasti sen sisältämät goitrogeenit vaikuttavat kilpirauhasen toimintaa lamaten.

Toisinaan sallin itselleni tämän herkun, koska kaali on edullista ja muuten hyvää ravintoa. Pyrin jokatapauksessa syömään siten, että ravinto tukee terveyttä, eikä päin vastoin.

031618

coleslaw

Ohje pdf-muodossa: coleslaw

 

 

Urajärven kartanomuseolla – lähimatkailua

Lähiseuduilla on paljon mielenkiintoisia kohteita ja yksi ehdottomista suosikeistani on Urajärven kartanomuseo Asikkalassa.

Se on kerta kaikkiaan niin viehättävä ja inhimillinen kaiken matkailuun liittyvän keinotekoisen kukkuluuruun rinnalla, että siitä on tullut itselleni tärkeä lähimatkailukohde.

Oikeastaan kesäfiilis alkaa vasta visiitistä sinne. Olin aivan murheen murtama, kun kartano oli muutaman vuoden suljettuna restauroinnin takia ja muutama vuosi sen jälkeen kuulin, että Museovirasto päätti yllättäen sulkea sen.
062918_5
Onneksi kartanon ystävät perustivat yhdistyksen, jonka turvin ihanaan ja ainutlaatuiseen Urajärven kartanomuseoon pääsee taas visiitille.

Ainutlaatuisen museosta tekee se, että se on oikeasti koti, lähestulkoon niiltä jäljiltä, kuin se testamentattiin Muinaismuistoyhdistykselle, sittemmin Museovirastolle.  Yleisölle avoin se on ollut jo vuodesta 1928. Testamenttiin kuului toive, että kartano on säilytettävä sellaisenaan ja siitä on tehtävä museo.

Kartano kuului vuodesta 1672 von Heideman -suvulle ja viimeiseksi siellä asustivat naimattomat sisarukset Lilly ja Huugo, jotka siis testamenttasivat kotinsa museona ylläpidettäväksi heidän kuolemansa jälkeen.
062918_19
062918_25

Oikeastaan tämä museo on enemmän kuin pelkkä kartanomuseo. Se on kulttuuripuisto, jossa upeiden rakennusten lisäksi löytyy viehättävä ja mielikuvitusta kutkuttava maisemapolku erilaisine pysähdyspisteineen ja loppuhuipennuksena vielä upea Walhalla korkealla mäen laella, josta on suora näköyhteys järvelle.

Museoalueella toimii myös viehättävä kahvila.

Suosittelen  poikkeamaan Urajärven kartanossa, sillä sitä ylläpidetään yhdistuksen jäsenvaroin ja lahjoituksin. Pääsylipun hintaan kuuluu mielenkiintoinen opaskierros, jossa saa kuullakseen tarinoita Huugon ja Lillyn, sekä heidän edeltäjiensä elämästä ja edesottamuksista. Suvun tarina on osin aika traaginen, mutta hyvin mielenkiintoinen otos sen ajan elämästä ja maailmankuvasta.

Suurin syy poiketa paikalla on kuitenkin tuo interiööri, jossa pääsee todella sukeltamaan aivan toiseen maailmaan.

 

 

Välitsekki

Vuoden puolivälissä on hyvä ottaa pieni välitsekki. Vuosi 2018 näyttäisi saavan minut ennen kaikkea pöllämystyneeseen tilaan ja odotan mielenkiinnolla, miltä loppuvuosi näyttää.

Sairausloma

Sairauslomalla elämäni aikakapseli on singahtanut ihan omalle radalleen. Suurin osa päivistä valahti ohi saamatta aikaan mitään muuta kuin pakollista lepoa. Joinain päivinä jaksoin tavata ihmisiä, ulkoilla ja valokuvata/kirjoittaa blogia. Useimpina vain makasin. Luettuani nyt raudanpuuteanemiasta kärsivien kokemuksia, en enää yhtään ihmettele oloani.

Blogin kirjoittaminen on uupumuksesta huolimatta ollut helppoa, koska kevään ajan olen pitkälti viimeistellyt tekstien raakileita ja käyttänyt olemassa olevia tai valokuvauskurssin aikana tekemiäni harjoituskuvia.

Nyt törmään siihen tosiasiaan, että tekstiaihiot alkavat olla käytettyjä, enkä halua alkaa tekemään tikustakaan asiaa. Päivitystahti saattaa jossain vaiheessa muuttua, ellei elämään tule jotain sellaista sisältöä, joka uppoaisi blogini aihealueisiin sorvaamatta. Innostamisen teema tällä hetkellä kun tuntuu olevan vähän niin ja näin…

Opiskelusta

Opintoihini kuulunut viimeinen kurssi, valokuvauskurssi, meni sekin ohitse vähän salakavalasti, enkä jaksanut dokumentoida sitä. Se on hieman harmillista portfoliota ajatellen.

Näitäkään satamassa otettuja kuvia en ollut muistanut edes käsitellä, ennen kuin nyt kävin katsomassa olisiko jotain sopivia julkaisemattomia kuvia tähän tekstiin liitettäväksi. Oli muuten mukava päivä kera kurssitoverin, joka toimi kuvissani mallina.

Vaikka kurssi olikin mulle oikeastaan kertausta, läsnäoloni oli vähän niin ja näin, enkä ollut ollenkaan kunnossa kurssin aikana, sain siitä vitosen! Jei!

Työelämästä

Aikakapseli on tipauttamassa minua näillä näkymin pian työhön takaisin. Tilanne on sinänsä jännä, koska sain tietää, että jälleen kerran on yhdet, jonkin asteiset, YT:t meidän työtä koskien läpi käyty ja kuinka ollakaan, suurin muutos koskee taas minun työtäni.

Näyttäisi, että palataan puolentoista vuoden takaiseen hetkeen uudestaan. Siitä puolentoista vuoden takaisesta hetkestä, jolloin sain vihdoin mahdollisuuden palata ”kotiosastolleni” tekemään sitä, mitä minun pitäisi tehdä, sivusin muuten blogissani täällä.

Silloin tarjottu mahdollisuus oli vähän niin kuin veturinkuljettajalle annettaisiin oma juna kuljettavaksi, mutta vedettäisiin raiteet pois alta kertomatta siitä etukäteen. Se oli hieman absurdi tilanne, mutta itse opin siitä todella paljon, mistä olen juuri tänään erityisen kiitollinen.

Voinnista

Mietin, olisiko masennusdiagnoosilta voitu välttyä, jos työterveydessä olisi heti suostuttu tsekkaamaan fyysinen terveydentila huolella ja siten nähty verenkuvasta, että kärsin raudanpuuteanemiasta.

Raudan puute vaikuttaa dopamiinitasoihin, joten ihan varmasti masennusoireita on ollut. Henkinen kuormituskin on ollut ihan kohtuutonta pitkään. Mutta dopamiinitasoihin vaikuttava lääkitys ei poista sitä alkuperäistä syytä, tällä kertaa raudanpuuteanemiaa, tietenkään!

Nyt tuntuu, että rautatankkaus alkaa kirkastaa maailmaa, herättää mut henkiin ja hiljalleen tuo voimavarat takaisin. Voi olla, että pelkästään sillä olisi selvitty. Ilman raudanpuutetta ja sen mukanaan tuomaa pohjatonta uupumusta ja heikkoutta, olisin eteen tulleen henkisen kuormituksenkin kestänyt eri tavalla.

Toisaalta en ole vieläkään saanut voimavarojani takaisin, joten tässä joudutaan vielä menemään rajoitteiden kanssa. Toivottavasti ei löydy mitään vakavampaa syytä jäljellä oleville oireille. Esimerkkinä mainittakoon, että jos hapenottokyky sakkaa, eikä elimetkään saa riittävästi happea, ihminen on kuin kala kuivalla maalla. Kaiken kukkuraksi rautatankkaus tuntuu olevan keholle ihan älytön rasite. Useimpina päivinä voin tosi huonosti: suolisto ja vatsa on tosi lujilla ja tuntuu, kuin olisi krapula, joten taitaa maksa olla aika kovilla.

Minut lyötiin maahan sekä henkisesti että fyysisesti. Mutta hei, tämäkin matka on ollut ehkä jopa korvaamaton ja tuonut mukanaan paljon hyvää.

Kohtaamisista

Vaikka yksinäisyys on alkanutkin tuntumaan piinalta, alkuvuoden aikana olen lähentynyt joidenkin ystävieni kanssa sekä tutustunut uusiin ihmisiin.

On myös läheisiä ihmisiä, jotka ovat halunneet väistää kohtaamista kanssani, mikä on tuntunut pahalta, vaikka tavallaan ymmärränkin ”negatiivisen energian välttelemisen”. Ehkä vielä huomaan, mitä tästäkin pitäisi oppia.

Olen yllättäen saanut käydä syvällisiä keskusteluita erityisesti erään, kutsuttakoon häntä tässä nyt sitten vaikka alteregonsa mukaisesti, Jyrinäparran kanssa. On aina mielenkiintoista tutustua ihan toisenlaisiin ja omasta ajatusmaailmasta poikkeaviin ihmisiin, mutta täytyy kyllä sanoa, että tutustuminen sieluntoveriin on aika huimaavaa.

Näillä eväillä siis tästä eteenpäin.