Vihdoin kotona

Vihdoin kotona

Siitä on noin vuosi aikaa, kun sattumalta bongasin rakenteilla olevan asumisoikeuskerrostalon myynti-ilmoituksen. Ihastuin talon sijaintiin, arkkitehdin piirustuksiin ja etenkin erään tietyn asunnon pohjakuvaan. En pysty yhtään erittelemään, mistä tuli se fiilis, että siinä on tuleva kotimme. Tunne vaan oli niin vahva, että se pakotti toimimaan. Vuosi myöhemmin, muuttoviikonlopun jälkeisessä kuumeessa, istun kyseisen kodin sohvalla ja [...]

Picasson tiellä

Picasson tiellä

Tein intuitiivisen valinnan opiskelun suhteen, enkä tänä syksynä toteuttanutkaan plan B:n mukaista toimintasuunnitelmaani. Eläköön intuitio! Opiskelen syksyn ajan visuaalisen viestinnän perusteita avoimessa amk:ssa. Valinta tuli itsellenikin vähän puskista. En ollut alun perin - enkä ole näillä näkyminkään - pyrkimässä tutkinto-oppilaaksi muotsikkaan. Tosin pakko tunnustaa, että ensi syksynä alkava täysin uusi muotoilun opintokokonaisuus alkoi mukavalla tavalla [...]

Osaamisen lähde

Osaamisen lähde

Muistatko, milloin olet ollut viimeksi työssä flow-tilassa? Minä muistan ja kaipaan sitä fiilistä jo kovasti takaisin. Muutosvaiheessa flow-kokemukselle ei jää tilaa, ellei sitten muutos itsessään ole mieluisa asia ja muutoksen kohde aktiivisena osapuolena muutosta rakentamassa. Flow ja työn imu Flow-tilassa ajantaju katoaa, eikä stressi tai väsymys juuri paina kroppaa. Työssä on imua ja se tuntuu [...]

Urbaani munkki

Urbaani munkki

"Jokainen meistä kamppailee nykymaailmassa saadakseen paremman elämän. Hyödynnämme uusinta teknologiaa ja tutkimustietoa, mutta silti asiat tuntuvat menevän aina vain huonompaan suuntaan. Mitä teemme väärin?" Olin päättänyt, että en osta yhtään uutta kirjaa, ennen kuin kaikki viimeisten parin vuoden aikana ostamani kirjat on luettu. Niitä on paljon, täytyy häpeäkseni myöntää. Jouduin tiukille, kun näin  "Urbaanin munkin [...]

Uskalla olla valonööri

Uskalla olla valonööri

Ihminen on tasapainossa ja kantaa valoa mukanaan silloin, kun hän saa olla tekemisissä omien lahjojensa kanssa ja toimia vahvuuksistaan käsin. Muistin tämän taas elävästi tartuttuani pitkästä aikaa vesiväreihin ja tusseihin. Siinä hetkessä jotain kauan sitten torjuttua palasi jälleen osaksi minua. Edelliskerrasta kynien kanssa on vähintäänkin kymmenen vuotta aikaa. Säännöllisestä harrastamisesta aikaa on sitäkin pidemmin. Luovuus [...]

Aktiivilomalla ajatuksia opiskelusta

Aktiivilomalla ajatuksia opiskelusta

Kesäloman alkuun hyppäsin opiskelumoodiin. Nappasin 5 opintopistettä muotsikasta Digikuvauskurssilta ja kävin mm. fasilitointiin liittyvässä workshopissa (mikä oli järisyttävän innostavaa ja on aika oleellinen osa innostamista -- innostajaksi tavalla tai toisella haluan kasvaa). Viime kesänä tuli myös opintopisteitä Lifestyle -blogikurssilla. Pistää nyt vähän mietityttämään. Pitäisikö ottaa ja opiskella polkuopintoja muotsikasta, mikäli en hakemaani kouluun pääsekään? Jos [...]

Pirunpesällä

Pirunpesällä

Lähdin pääsykokeiden jälkeen Pirunpesälle. Intuitio neuvoi menemään sinne ja hyvä niin. Istuin ylhäällä kallioilla pitkän tovin ja pohdin elämäntilannettani ihanassa keväisessä auringonpaisteessa. En ole ollenkaan varma, läpäisenkö pääsykokeen. En valmistautunut riittävästi, mutta mielestäni ulkoa opettelu ei ole oikea tapa valmistautua pääsykokeisiin. Näissä pääsykokeissa ulkoa opettelusta olisi ollut etua, sillä monivalintatehtävissä oli ilkeitä kompakysymyksiä, joihin oli [...]

Nähdä ihmeet ympärillään

Nähdä ihmeet ympärillään

Koin valtavan déjà vu:n kuunnellessani Loukomiehen Koulu -podcastista Juha Itkosen tarinaa, jossa hän kertoi mm. omien ajatuksiensa coachaamisesta. Itkonen kertoi kirjoittaneensa muutama vuosi sitten projektia nimeltä "Hyvän vuoden päiväkirja". Käytännössä kyse oli runon muotoon puetuista arjesta nousevista hyvistä asioista. Hän antoi siis merkityksiä asioille kirjoittamalla ne muistiin. Useinhan ihminen unohtaa, että elämä on itseasiassa ihan hyvää. Leimaannumme arjen harmauteen [...]