Pyhä yksinkertaisuus

Pyhä yksinkertaisuus

On se jännä, miten stressin purkautuminen vaikuttaa yöuniin. Siis eihän sen pitäisi olla mitenkään "jännä", vaan ihan päivänselvä asia, mutta jotenkin olen itse unohtanut, miltä tuntuu, kun olo on normaali. Olen tietoisesti keventänyt ja ollut stressaamatta sen, minkä voin, sekä panostanut unihygieniaan. Työhaasteiden kanssa olen tehnyt sen, mikä on riittävästi. En toimi enää omien voimavarojeni [...]

Ooh – kartiohuhtasieni päätyi lautaselle

Ooh – kartiohuhtasieni päätyi lautaselle

Olin äimän käkenä, kun törmäsin toukokuussa pihapensaan hakekatteessa kartiohuhtasieniin. Vai oliko kyseessä pallohuhtasieni, en tästä ihan varma ole, mutta myöhemmin työkaverilta saamani kartiohuhtasienet olivat himpun tummempia ja hiippalakistaan terävämpiä kuin oman pihan löydös. Lajimääritys muilta osin on sataprosenttisen varma, eli kyse oli varmuudella huhtasienestä eikä esimerkiksi Poimukellomörskystä, jonka hattu ei ole jalan kanssa yhtenäinen toisin [...]

Minimalistista luksusta

Minimalistista luksusta

Kesä starttasi ekskursiolla Keski-Suomeen, noin tuhannen asukkaan kunnan perukoilla sijaitsevaan sähköttömään ja kantoveden varassa pyörivään pienen järven rannalla sijaitsevaan pieneen mökkiin. Vain me kaksi, Jyrinäparta ja minä. Tarkoituksenamme oli ottaa irtiotto arjesta ja mökki käyttöön talven jälkeen, sekä tutkailla miten sähkötön ja vedetön mökki voisi palvella meitä kesäreissujemme tukikohtana. Perillä paljastui, että emme olleet kaksin. [...]

Satumainen metsä – Mustila Arboretum

Satumainen metsä – Mustila Arboretum

Jos metsään haluat mennä nyt, mene Mustila Arboretumiin! Vaikka kyseinen paikka on avoinna ympäri vuoden, ehdottomasti yksi ihanimmista ajoista vierailla siellä on Alppiruusujen ja Atsaleoiden kukinnan alkupuolella. Alppiruusuja ja Atsaleoita Poikkesin Helatorstaina hyvän sään yllättäessä paikan päällä. Kukinta oli juuri alkanut hieman etuajassa, mutta suuri osa pensaista oli vielä nuppuvaiheessa - lähipäivinä tai viikon sisään [...]

Kombucha

Kombucha

Varmaan jokainen on jo törmännyt tämän hetken muotijuomaan, Kombuchaan. Kyseessä on fermentoinnin avulla valmistettu ja terveysjuomaksikin kutsuttu raikas teepohjainen alkoholiton poreileva juoma. Tämän tekstin lopussa on valmistusohje. Jonkin verran prosentteja toki Kombuchasta löytyy - ihan niin kuin simastakin. Valmistusmenetelmähän näillä kahdella on hieman samantapainen, joskin sima valmistetaan teollisella hiivalla ja Kombucha käytetään luonnollisen hiivan ja [...]

Henkisyys- ja hyvinvointibisneksen pimeä puoli

Henkisyys- ja hyvinvointibisneksen pimeä puoli

Olen kaivannut yhteisöä, johon voisin tuntea kuuluvani. Sellaista iloon ja valoon pohjautuvaa, hyväksyvää ja hyvää tekevää. Olen ollut tuntosarvet pystyssä niin uskontojen kuin joogasuuntauksienkin suhteen. Henkisyys ja mystiikka ovat minulle tärkeitä. Kaipaan samanhenkisiä ihmisiä, koska tunnen usein vierautta tässä kaupallisuuden, ulkonäkökeskeisyyden ja oman edun tavoittelun kyllästämässä yhteiskunnassa. Uskonnoissa minua kuitenkin kiusaa dogmaattisuus ja se, ettei [...]