Vuoden teemat: rakkaus ja raudanpuute

Taas on se aika vuodesta, jolloin on mielekästä pistää kulunut vuosi nippuun, peilata mennyttä ja suunnata katse kohti tulevaa.

Vuosi sitten olin syvällä uupumuksessani. Vietin joulun ensimmäistä kertaa elämässäni yksin, ja olin siitä pääsääntöisesti hyvilläni. Oli levon aika. Oli aika keskittyä itseeni, aikaa jäsentää ja koostaa kaikki suuret menetykset ja niihin liittyvät kokemukset yhdeksi osaksi ja kokonaisuudeksi elämäntarinaani, aikaa olla ja tehdä minä-juttuja.

Vuosi sitten…

Nautin jouluaattona Hallattaren musiikista ja lähiseudun luonnonsuojelualueen tulipaikasta. Yksinäisyys sai jonkinlaisen kulminaatiopisteensä. Olin vihdoin valmis luopumaan siitä ja tarttumaan uudelleen elämän reunaan. Yksinolo ja eristäytyminen oli ollut tarpeellista. Ymmärsin, mistä oli tultu siihen pisteeseen ja tiesin mitä tulisi tehdä.  Työkaluja hyvinvointini uudelleen rakentamiseen olin vuosien mittaan löytänyt, mutta eteen tulleet elämäntilanteet olivat aina pakottaneet keskittymään selviytymiseen ja lasten elämän turvaamiseen, ei itseni parantamiseen.

Väsymykselle oli nyt kuitenkin syytä tehdä jotain. Pohjattoman uupumuksen ja voimien totaalisen romahtamisen syyksi paljastui lopulta oman sinnikkyyden ansiosta raudanpuuteanemia. Henkistä kuormaa oli, kuten mainittua, ollut myöskin kohtuuttoman pitkän ajan ja kohtuuttomat määrät, joten ensimmäiseksi nielin mukisematta lääkärin masennusdiagnoosin.

Nyt ymmärrän selvästi, että oireiden taustasyy on ennen kaikkea raudanpuute, ei aivokemialliset muutokset. Henkinen paine, stressi ja jatkuvat selviytymistaistelut omalta osaltaan myös vaikuttivat rautavarastojen hupenemiseen.

Kaksi isoa asiaa: rauta ja rakkaus

Kulunutta vuotta leimasi kaksi asiaa: helpotus siitä, että syy kammottavalle olotilalle ja pitkään jatkuneille oireille alkaen hiuskadosta aina hapenottoon liittyvään vaikeuteen löytyi raudanpuutteesta ja yllättäen eteen tullut suuri ja ihmeellinen rakkaus.

Raudan puutteesta olen blogissa kertonutkin, mutta rakkauden olen pitänyt sivulauseissa – ja tulen jossain määrin jatkossakin pitämään, vaikka kyseessä on oikeasti suuri asia. Se on yhtä suuri kuin on raudankin merkitys kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnilleni.

Tänä vuonna…

Olen antanut kehon vahvistumiselle aikaa, olen tukenut sitä monin eri tavoin. Rautaa ja D-vitamiinia (jonka vajaus minulla myös todettiin) on tankattu. D-vitamiinin otin käyttööni, kun ensin varmistettiin, ettei sisäinen lohikäärmeeni ole hereillä. Suhtaudun lisäravinteisiin ylipäätään kriittisesti, mutta tänä vuonna olen tukeutunut useampaan sorttiin. Tilasin myös Oura-sormuksen kertomaan unesta ja palautumisesta ja ohjaamaan minua parempaan suuntaan. Liikuntaa en ole harrastanut, mutta kävelyn olen pyrkinyt pitämään osana elämää.

Yhteen tärkeimmistä, eli ruokavalioon, en ole jaksanut paneutua, koska poden yhä vastenmielisyyttä ruoanlaittoa kohtaan. Olen kuitenkin tarkkaillut ja tehnyt havaintoja asian suhteen ja tiedän, mitä minun tulee tehdä. Lisäsin lihan määrää ravinnossa, jotta raudan puute korjautuisi, mutta päivittäinen liharuoka tekee olosta tukkoisen.

Raudanpuutteen juurisyihin pureutuminen

Koska rautavarastojen määrä nousi ja taas laski, totesin itse, että raudanpuutteen syy pitää tutkia ja torpata. Tiesin, että runsaat kuukautiset ovat akuutti riski vähäisen rautavaraston kertymisen suhteen ja hakeuduin gynekologille, joka ymmärtää raudanpuutteen seuraukset.

Petyin siihen, että tämänkin lääkärin ainoa apu oli resepti joko hormonikierukalle tai minipillereihin. Plussa oli toki se, että hän ei kieltänyt raudanpuutteen olemassaoloa ja merkitystä. Itse vaatimalla sain lisäksi reseptin verenvuotoa vähentävään lääkkeeseen, jonka lääkäri ei kuitenkaan uskonut olevan apu tilanteeseen. Koska lääke kuitenkin vähensi kuukautisvuodon määrää reilusti, päätin jatkaa tilanteen parantamista sen avulla.

Katsotaan hieman pidemmän ajan kuluttua, auttaako muutos kuukautisvuodossa – yhdessä yhä jatkuvan rautatankkauksen kanssa – nostamaan rautavarastojen määrää ja vielä pidemmän ajan kuluessa, auttaako rautavarastojen normalisoituminen niukentamaan kuukautisia itsestään ja yhdessä toivottavan painon laskun kanssa. Painon laskeminenkin pitäisi olla vihdoin mahdollista, jos rautavarastot kohenevat. Tosin itselläni tässä lisärasitteena on myös PCOS, joka vaikuttaa asiaan.

Tammikuussa mitataan taas rautavarastojen tila ja saapa nähdä.

Tuleva vuosi…

Tulevan vuoden pyrin käyttämään hyvinvoinnin rakentamiseen. Toivottavasti voin palata joogan pariin ja jossain vaiheessa myös kuntosalille. Sovitan elämään myös kulttuuria, taidetta ja aikaa niin itselle, Menninkäiskorvaiselle kuin rakkaudellenikin. Työn rooli elämässä etsii nyt uutta sijaansa. Työ on minulle edelleen tärkeää, mutta suhtautumista siihen joudun tarkastelemaan uudesta kulmasta.

Loppuvuodesta huomasin, että opiskelun ja arjen uudelleen järjestelyn, terapian, työssäkäynnin, lapsen ja rakkauden ohella minulle ei jäänyt aikaa itselleni ja se ei ole hyväksi. Liun kauemmas itsestäni, ellen voi viettää ohjelmoimatonta aikaa itsekseni – viimeisestä hiljaisuuden retriitistä on aikaa ihan liian kauan. Se ei tarkoita, ettenkö arvostaisi sosiaalista elämää ja aikaa yhdessä lapsen tai rakkaani kanssa. Päinvastoin!

Minulla on tunne, että vuosi 2019 tuo mukanaan hyviä asioita.